Asetukset

Etusivu Seura Radat Keskustelu Tulokset Kuvat Tietopankki
Tulokset
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000
Vuoden 2003 tulokset

Vuonna 2003 OFS järjesti kansallisen sarjan osakilpailun ja haki voitot Kalajoen vastaavasta kisasta. Kenttälajien SM-kisatkin järjestettiin, mestaruuksia hankkien. Kenttälajeissa ratkaistiin myös seuran mestari ja Virpiniemen tolppiinkin käytiin tutustumassa kisan merkeissä.

Tolppakiekkokarnevaalit Virpiniemessä

15.11.2003

Kolme autollista pelaajia saapui Virpiniemen jylhiin maisemiin hiukan ennen yhtätoista aamupäivästä. Ilma oli kuulas ja kaunis. Ulkopaikkakuntalisille kerrottakoon, että Virpiniemen 17-väyläinen frisbeegolfrata sijaitsee Haukiputaalla, Oulun kupeessa.

Kilpailun johtaja Erno Väyrynen järjesti kilpailijat paririviin ja teki säännöt kaikille selviksi: "Ketjuihin pitää osua ja lenkkeilijöitä ei heitellä!" Porukka jaettiin kahteen viiden hengen pooliin, jotka lähtivät peräkkäin kiertämään rataa. Varsinkin ensikertalaisille Virpiniemi osoitti vaikeutensa. Hiukankin pielessä olleet heitot ropisivat auttamattomasti puihin. Toisaalta vastaavia korkeuseroja tuskin löytyy muilta Suomen radoilta. Ensimmäiset 17 väylää pelasi parhaiten Juho. Antti oli tässä vaiheessa vain heiton perässä.

Ensimmäinen kierros venyi niin, että hämärä alkoi jo laskeutua. Kovan paineen alla Erno joutui tekemään päätöksen, että toisella kierroksella pelataan vain etu-7. Tukkoinen taka-10 pelattiin siis tällä erää vain kerran. Toisella kierroksella käytiin kova taistelu voitosta, joka ratkesi vasta viimeisellä väylällä Juhon eduksi. Lopuksi jaettiin palkinnot, paisteltiin makkaraa ja rohkeimmat siirtyivät pitämään kokousta Toppilaan.

Tulokset

Lauantai 15.11.2003


               1.  Juho Parviainen      55 23 78
               2.  Antti Luuri          56 23 79
               3.  Erno Väyrynen        60 27 87
               4.  Mikko Juusola        62 29 91
               5.  Lasse Keränen        65 27 92
               6.  Janne Havinen        63 30 93
               6.  Riku Kaajakari       64 29 93
               6.  Jari Niskanen        64 29 93
               9.  Toni Lehtimäki       65 30 95
               10. Arsi Stång           69 28 97

kirjoittaja: Toni Lehtimäki

OFS:n mestaruuskisat

1.-2.11.2003

1. päivä (Pyryn päivä)

Kun minä, Mikko, Tero ja Toni mentiin puoli yhdeltätoista Antille hakemaan kamoja, ei vielä tiedetty miten hienosti Rikulla oli hommat hoidossa. Euron kisapakettiin kuuluivat makkarat, leivät, limsat, puut ja muut. Taulukotkin oli väsätty jossain välissä kuosiin. Kun sinä nukut, Riksa valvoo ja pistää hommat kuntoon.

Kun velodromille lähdettiin, syömistä odotti 46 makkaraa ja heittämistä 4 kenttälajia. DDC-keli oli aika sotkuinen ja tuulen kanssa sai olla tarkkana. Ei sitä tuulta kuitenkaan liikaa ollut. Parit arvottiin. Tarkkuutta heitettiin limittäin DDC:n kanssa. Oishan sitä tarkkuuttakin kiva treenailla enemmän, mutta ehkä sitten ensi kesänä. Mañana, mañana.

Pituusko meillä oli sitten. Joo. Pistettiin taas tuuli ruotuunsa ja heitettiin kopin vierestä hieman ennen sitä yhtä hiekkatien pätkää kohti pyöreää kerrostaloa. Porukka oli lämmitellyt tuttuun tapaan pirun hyvin, ja notkeus oli jäätyneen rautakangen luokkaa. Urheilumeininki.

Koppaukset tarjosivat tulostasoltaan parasta. Juho käytti 50 metrin mitan kapasiteetin käytännössä kokonaan, ja Erno heitti fastbackin yli kymmeneksi sekunniksi ilmaan. Jälkimmäisen kamraatin venäläisruletti toimi tällä kertaa. Sekkareihin jäi kuitenkin vielä lisävaraa kovempia tuloksia varten.

2. päivä

Vaikka sunnuntai golfattiin tuulessa, kisaan osallistui ihan mukava määrä pelaajia. Toisella kierroksella alkoi sataa, mikä osoitti pian monelle, ettei pukeutuminen ole vielä hanskassa. On vaikea heittää hyviä tuloksia jos palelee. Kahden kierroksen jälkeen sytytettiin nuotio ja syötiin massut täyteen nopeasti sulavaa urheiluruokaa, eli makkaraa.

Kolmannen kierroksen lopussa luonto otti luonnolle niin paljon, että ainoastaan finalistit ja Riku jäivät ratkomaan pimenevään iltaan Oulun frisbeegolf-herruutta. Epäilyistä huolimatta todettiin, ettei pimeys juurikaan vaikuttanut tuloksiin, kunhan kiekot eivät mene hukkaan.

Oulun mestari vuonna 2003 on Juho. Antti sijoittui hopealle ja Mikko pronssille. Osallistuneiden kesken järjestetyssä arvonnassa kiekot voittivat Mikko ja Riku. Palkintokiekot tilataan ja jaetaan tulevaisuudessa.

Tulokset

Lauantai 1.11.2003


Yleismestaruus: 1. Erno Väyrynen   29,5 p
(ilman golfia)  2. Antti Luuri     25,5 p
                3. Juho Parviainen 20,0 p
                4. Toni Lehtimäki  15,5 p
                5. Riku Kaajakari  15,0 p
                6. Tero Siironen   12,5 p
                7. Mikko Juusola   11,5 p
                8. Jukka Pasanen   9,5  p


DDC:            Toni - Jukka vs. Erno - Antti 4-15
                Erno - Antti vs. Tero - Riku  15-2
                Tero - Riku  vs. Toni - Jukka 15-11

                1. Erno - Antti         7,5p
                2. Tero - Riku          5,5p
                3. Toni - Jukka         3,5p


Tarkkuus:       1. Antti Luuri      9+11 (8p)
                2. Erno Väyrynen    8+4  (7p)
                3. Jukka Pasanen    7    (6p)
                4. Juho Parviainen  6    (5p)
                5. Mikko Juusola    5    (3,5p)
                5. Riku Kaajakari   5    (3,5p)
                7. Toni Lehtimäki   4    (2p)
                8. Tero Siironen    3    (1p)


Pituus:         1. Erno Väyrynen    131,50 m (8p)
                2. Juho Parviainen  113,00 m (7p)
                3. Mikko Juusola    103,70 m (6p)
                4. Antti Luuri      102,60 m (5p)
                5. Toni Lehtimäki   102,10 m (4p)
                6. Tero Siironen    95,80 m  (3p)
                7. Riku Kaajakari   91,44 m  (2p)


Koppaukset:     1. Juho Parviainen  8,6s+49,33m=96,63p
                2. Erno Väyrynen    10,40s+27,95m=85,15p
                3. Toni Lehtimäki   5,18s+39,09m=67,58p
                4. Antti Luuri      7,6s+24,50m=66,3p
                5. Riku Kaajakari   6,2s+20,00m=54,1p
                6. Tero Siironen    4,15s+30,12m=52,95p
                7. Mikko Juusola    6,5s+0,00=35,75p

---------------------------------------------------------------
Sunnuntai 2.11.2003


Frisbeegolf:    1. Juho Parviainen  25 27 25 26 103
                2. Antti Luuri      32 24 27 26 109
                3. Mikko Juusola    30 27 26 28 111
                4. Erno Väyrynen    34 29 24 28 115
                5. Ossi Keränen     28 30 28 30 116
                6. Lasse Keränen    30 26 32    89
                6. Jari Niskanen    29 30 30    89
                8. Riku Kaajakari   30 32 33    95
                9. Jukka Pasanen    34 33 30    97
                10. Toni Lehtimäki  37 30 34    101
                11. Tero Siironen   36 36 30    102
                12. Arsi Stång      36 34 35    105
                13. Jarno Väyrynen  35 39 35    109
                14. Vesa Keränen    43 44 DNS   DNF

kirjoittaja: Erno Väyrynen

Frisbeen kenttälajien SM-2003, Oulu

30.-31.8.2003

Kun kisapaikalle joutuu matkaamaan satoja kilometrejä ja paikan päällä on kylmä, tuulee ja sataa vettä, voidaan puhua myös Frisbee-Spiritin SM-kisoista. Iso käsi ulkopaikkakuntalaisille ja Antti "primus motor katalysatorille". Kisapaikaksi varattiin Hiirosen urheilupuiston jalkapallokenttä, jonne kisaviikonloppuna ei marginaalilajien harrastajilla ollut pääsyä. Yksikierroksinen golf-osuus heitettiin viereisellä 9-väyläisellä golf-radalla, ja discathon urheiltiin keskustan tuntumassa Hollihaan sykähdyttävällä puistoalueella. Vaikka frisbeeurheilu on lisäämässä suosiotaan Oulussakin, siitä huolimatta paikalle ei saatu kymmentätuhatta katsojaa, kuten vuoden 1980 SM-kisoissa Olympiastadionilla. Allekirjoittaneen laskujen mukaan katsojia oli kolme. Osanottajia oli hieman enemmän, eli kuusitoista. Viiden euron lajikohtainen maksu ja vaihtoehtoinen 20 euron kokonaiskisamaksu karkottivat ainakin muutamia paikallisia potentiaalisia osanottajia. Toisaalta voittajien on helppo hymyillä kun rahat tulevat takaisin palkintojen muodossa. OFS:n tilastokeskuksen mukaan osallistujamäärä laski edellisistä Oulussa järjestetyistä, vuoden 2000 SM-kenttälajikisoista, neljällä hengellä 20:stä 16:een. Tosin kolmen vuoden takaiset kisat elettiin kauniissa säässä.

DDC - eli Double Disc Court - eli tuplakiekko

Tuplakiekkoa pelataan Suomessa nykyisin tiettävästi kerran vuodessa: kenttälajien SM-kisojen aikaan. Tai kun tarkemmin ajatellaan, turnauksia voi olla kaksikin, sillä onhan eri liittojemme SM-kisojakin kaksin kappalein. Pelaamisen vähyys näkyy muun muassa siinä, että sääntöjä joudutaan kertaamaan käytännössä jokaisen pelin aikana. Tämä ei vaikuta lajin hienouteen, ja voittajajoukkuekin saadaan selville. Tämän vuoden turnauksessa pelasi viisi varsin tasaväkistä joukkuetta. Näistä ykköseksi sijoittui pari Mikko Juusola - Juho Parviainen. Voittajien kanssa samalla voitto- ja tappiomäärällä pelannut duo A-P Korkeamäki - Jukka Vieri tippui kakkoseksi ottelutulosten perusteella. Kolmanneksi sijoittui myöskin ottelutulosten perusteella tiimi Toni Lehtimäki - Erno Väyrynen. Pronssijoukkue innostui lajista niin, että pelivälineet ovat jo tilauksessa. Huhujen mukaan Oulusta olisi tulossa tulevaisuudessa kova DDC-tiimi, mutta tiedä häntä.

Tarkkuusheitto

Tarkkuuskisa oli tulostasoltaan heikko. Tuuli, tihkusade, ja märät kiekot eivät edesauta ennätystehtailua. Olosuhteisiin nähden tulos 10 oli ainakin tyydyttävä. Lajin ykkönen Juho Parviainen onnistui jättämään taakseen seuraavaksi tarkkakätisimmät Kirsi Järvisen ja Juha Niemisen. Juhon paras tulos oli 11, joka oli samalla koko kisan paras. Suunnitelma kiinteästä tarkkuusneliöstä on edelleen OFS:n suunnittelujaoksen "ten year plan" -lokerossa.

Koppaukset

Juho jatkoi hyviä esityksiään viemällä koppaukset nimiinsä selvällä erolla muihin. Hänen parhaan sarjansa MTA oli 9,41 s ja TRC 43,85 m. (Tässä välissä keltanokkakirjoittaja kävi etsimässä selitystä lyhenteille netistä. Armeijatermit näyttivät olevan major training area ja training readiness condition. Sen sijaan "maximum time aloft" sekä "throw, run and catch" ovat tässä yhteydessä oikeat pidenteet.) Toiseksi sijoittui Erno Väyrynen kysyttyään ensin koppauskiekon käyttövinkit Antilta ja Juholta. Kolmannelle palkintokorokkeelle nousi A-P. Sandströmin ennätys yritetään rikkoa mahdollisesti pian järjestettävissä Oulun mestaruuskisoissa.

Pituusheitto

Pituusheiton heittopaikka valittiin siten, että tuuli puhalsi frisbeen lentosuuntaan nähden takavasemmalta. Näin pyrittiin maksimoimaan heittojen pituudet. Antti tykitti kymmeniä vuosia hiomallaan pyörähdystekniikallaan seniorien suomenennätyslukemiksi 138,50m. Siinä on tekemistä vähän vähemmän senioreillekin. Kiekko oli ilmeisesti DX Valkyrie ylimmästä painoluokasta ja heitto aika suora optimaalisella korkeudella. Pituuskisan voitti ensimmäistä vuottaan pelaava Erno Väyrynen tuloksella 147,90m. Siivu irtosi korkealla ässäheitolla 171-grammaisella DX Beastilla. Toiseksi heitti Juha Nieminen tuloksella 124,10m, ja kolmanneksi Juho Parviainen 120,77 metrillä. Molemmat heittivät alkuerässä parin metrin tarkkuudella 130m. Antti hyytyi finaalissa omien sanojensa mukaan vanhuuden mukanaan tuomiin rajoitteisiin lihaskunnossa, mutta kirjoittaja pitää mahdollisena syynä myös venyttelyn puutetta.

Frisbeegolf

Golfia pelattiin yksi kierros. Se, ettei pelattu kahta, johtuu kirjoittajan tulkinnan mukaan TD:n julkisesta salaliitosta golfin ylivaltaa muita kenttälajeja kohtaan. Tänä vuonna oli siis ainakin yksi kisa, jossa golf ei näytellyt pääosaa. Vuoden 2003 SM-kenttälajien golf-osuuden hoiti kotiin Juho Parviainen tuloksella 25. Kakkonen ja kolmonen - Toni Lehtimäki ja Juha Nieminen - päätyivät tuloksiin 27 ja 28.

Discathon

"Tää on sellainen laji Cooperin testin kanssa, että se laukaisee varmasti kaikki kehossa mahdollisesti orastavat sairaudet ja taudit.", totesi Kansallisen sarjan parissa hyvää työtä tekevä J Vieri hieman ennen h-hetkeä. Nimiä mainitsematta viimeksi Oulussa järjestetyissä vastaavissa karkeloissa Hollihaan puiston nurmikkoa niin sanotusti laatoitettiin maaliviivan ylityksen jälkeen. Totta oli, että syketaso nousi tälläkin kertaa hieman lepotasoa ylemmäksi. Tämän kehon ja mielen hallinnan kamppailun hallitsi parhaiten Juha Nieminen jättäen taakseen hopealle sijoittuneen Juhon ja pronssia vieneen Ernon. Viimeksi mainitulla oli kova taistelu neljänneksi sijoittuneen Riku Kaajakarin kanssa sekä alkuerässä että finaalissa. Keskinäisen kamppailun ohessa kaksikko yritti hidastaa myös Juhon menoa heittelemällä tätä selkään ainakin kuusi kertaa alkuerän aikana.

Freestyle

Kolme parasta paria erottuivat selkeästi. Antti ja Juho näyttivät osan repertuaaristaan tuulesta huolimatta Emersonin, Laken ja Palmerin tahtiin vieden ylivoimaisen voiton. Kakkoseksi sijoittui pari Juha Nieminen - Jaani Länsiö ja kolmoseksi Kirsi Järvinen - Kim Lindblad. Maininnan ansaitsee myös Rikun ja Mikon pelkistetty King Crimson -show, joka ei tosin kolahtanut vaativaan raatiin.

Tulokset



yleismestaruus:   1. Juho Parviainen   101  p   OFS
                  2. Juha Nieminen      87  p   Meilahden pyryt
                  3. Erno Väyrynen      76.5p   OFS
                  4. A-P Korkeamäki     64  p   Alavuden Urheilijat
                  5. Toni Lehtimäki     62  p   OFS
                  6. Mikko Juusola      61.5p   OFS
                  7. Miko Fyhr          60.5p   Helsinki
                  8. Jukka Vieri        55.5p   KMDC(Korsholm/Vaasa)
                  9. Jaani Länsiö       53  p   Helsinki
                  10.Antti Luuri        45.5p   OFS
                  11.Kim Lindblad       43  p   Kristinestad
                  12.Riku Kaajakari     39  p   OFS
                  13.Kirsi Järvinen     36.5p   OFS
                  14.Jari Niskanen       8  p   OFS
                  15.Anne Valsi          4  p   KMDC(Korsholm/Vaasa)

DDC/tuplakiekko:  1. Juho Parviainen/Mikko Juusola (B-joukkue)
                  2. A-P Korkeamäki/Jukka Vieri (E-joukkue)
                  3. Erno Väyrynen/Toni Lehtimäki (A-joukkue)
                  4. Jaani Länsiö/Juha Nieminen (C-joukkue)
                  5. Kim Lindblad/Miko Fyhr (D-joukkue)
        
                  ottelut: A-B 10-21, A-C 21-18, A-D 21-16, A-E 15-21
                           B-C 14-21, B-D 21-10, B-E 21-15,
                           C-D 21-15, C-E 22-24,
                           D-E 8-21

Tarkkuus:         1. Juho Parviainen 9+11+8
                  2. Kirsi Järvinen  7+8+5
                  3. Juha Nieminen   8+7
                  4. A-P Korkeamäki  9+6
                     Antti Luuri     10+6
                     Miko Fyhr       10+6
                  7. Kim Lindblad    8+5
                  8. Jukka Vieri     7+4
                  9. Erno Väyrynen   6
                     Riku Kaajakari  6
                     Toni Lehtimäki  6
                  12.Anne Valsi      5
                     Mikko Juusola   5
                     Mäkelä Antti    5
                      (Tammerfors)
                  15.Jaani Länsiö    4                               

Koppaukset:  1. Juho Parviainen 9.41s+43.85m=95.605p: 8.46s+28.05m=74.58p
             2. Erno Väyrynen   7.31s+31.22m=71.425p: 5.43s+25.20m=55.065p
             3. A-P Korkeamäki  7.60s+32.74m=74.54p:  5.48s+14.49m=44.63p
             4. Miko Fyhr       7.76s+35.12m=77.80p:     0s+41.21m=41.21p
             5. Juha Nieminen   6.72s+33.98m=70.94p:     0s+    0m=0p
             6. Toni Lehtimäki  6.17s+35.26m=69.195p
             7. Antti Luuri     6.48s+31.39m=67.03p
             8. Mikko Juusola   6.34s+28.74m=63.61p
             9. Jaani Länsiö    3.22s+29.33m=47.04p
             10.Riku Kaajakari  4.53s+13.51m=38.425p
             11.Jukka Vieri     2.32s+16.98m=29.74p
             12.Kirsi Järvinen  3.75s+ 5.38m=26.005p
             13.Kim Lindblad    4.44s+    0m=24.42p

PITUUSHEITTO:     1. Erno Väyrynen   131.19m:147.90m
                  2. Juha Nieminen   128.75m:124.10m
                  3. Juho Parviainen 130.36m:120.77m
                  4. Mikko Juusola   121.69m:114.20m
                  5. Antti Luuri     138.50m(seniorien SE):113.63m
                  6. Jaani Länsiö    119.92m
                  7. Toni Lehtimäki  112.70m
                  8. Jari Niskanen   109.80m
                  9. Miko Fyhr       106.69m
                  10.A-P Korkeamäki  103.55m
                  11.Jukka Vieri      92.24m
                  12.Riku Kaajakari   89.93m
                  13.Kirsi Järvinen   87.16m
                  14.Kim Lindblad     74.63m
                  15.Anne Valsi       65.49m
 
FrisbeeGOLF:      1. Juho Parviainen 25(-2)
                  2. Toni Lehtimäki  27
                  3. Juha Nieminen   28
                  4. Juusola Mikko   29
                     Jukka Vieri     29
                     Erno Väyrynen   29
                     A-P Korkeamäki  29
                  8. Jaani Länsiö    30
                  9. Miko Fyhr       32
                     Riku Kaajakari  32
                  11.Kirsi Järvinen  35
                  12.Kim Lindblad    36
                  13.Antti Mäkelä    38

Discathon         1. Juha Nieminen   3 min 1 s
                  2. Juho Parviainen 3 min 9 s
                  3. Erno Väyrynen   3 min 22s
                  4. Riku Kaajakari  3 min 27s
                  5. A-P Korkeamäki  4 min 42s
                  6. Miko Fyhr       3 min 51s
                  7. Juusola Mikko   4 min 0 s
                  8. Kim Lindblad    4 min 3 s
                  9. Jukka Vieri     4 min 21s
                  10. Jaani Länsiö   4 min 38s
                  11.Toni Lehtimäki  4 min 52s

Huom.Finaalikierroksen rata oli hieman lyhyempi.


Freestyle:        1. Antti Luuri/Juho Parviainen(team barbarians)
                  2. Juha Nieminen/Jaani Länsiö(team polkagurus)
                  3. Kim Lindblad/Kirsi Järvinen(team delay)
                  4. Jukka Vieri/Miko Fyhr/(team sport)
                  5. Toni Lehtimäki/Erno Väyrynen(team DAVID)
                  6. Riku Kaajakari/Mikko Juusola(team hottentotit)

ps.joukkueiden nimet ovat ylituomariTD:n ideoimia

Koska sunnuntaisen discathon-finaalin jälkeen virtaa vielä riitti osalla porukasta, suunnattiin Heinäpäähän extralajien merkeissä. Extralajeja ei otettu huomioon yleismestaruuden pistelaskussa.

EXTRALAJIT: upsidedown-pituus

                  1. Antti Luuri     86.33m
                  2. Erno Väyrynen   86.30m
                  3. Juho Parviainen 79.50m
                  4. Miko Fyhr       76.36m
                  5. Toni Lehtimäki  65.00m
                  6. Riku Kaajakari  59.82m
                  7. Kim Lindblad    34.60m

Minikiekon pituusheitto:

                  1. Juho Parviainen 82.50m (alle 18v ME!)
                     (kiekko 27g-minimagnet)
                  2. Kim Lindblad    40.10m

Minikiekon MTA:

                  1. Juho Parviainen  7.06s(SE)
                  2. Kim Lindblad     2.26s


kirjoittaja: Erno Väyrynen

Kansallisen sarjan osakilpailu, Kalajoki (KFGS P4) 12.8.2003

13.7.2003

Parviainen remontoi kenttäennätykset

Havinen amatöörien kärkinimi, Siironen upotti ysillä holarin

Kalajoen turistikesä oli parhaimmillaan kun osanottajat huoltojoukkoineen saapuivat ravintola Dyynin viereiselle parkkipaikalle hieman ennen aamukymmentä. Alueella oli norjalaisten lisäksi myös suomalaisia. Meri nosti ilmoille usvaa, joka tuulen kanssa viilensi ilmastoa ja pakotti pelaajat tarkastamaan vaatetustaan. Suurin osa päätyi shortseihin, mikä osoittautuikin viisaaksi ratkaisuksi. Polvia nostellessa tulee muuten turhan kuuma.

Kalajoen radan aikaisempi 9 reiän kenttäennätys oli -5, johon ovat päässeet Antti Luuri, Seppo Nieminen ja Ilkka Tamminen. Juho Parviainen uusi ennätyksen -7:ään toisen kierroksen tuloksellaan 20. Aikaisemman 18 reiän ennätyksen omisti Marko Jokimäki tuloksella -7. Tätä ennätystä Parviainen paransi -11:een kahden ensimmäisen kierroksen yhteistuloksellaan 23+20=43. Juhon kuultiin huutavan kilpailun jälkeen: "Yes! Rock 'n roll!"

Avoimen sarjan kolmen kärki erottui selvästi toisistaan ja muista. Parviaisen jälkeen toiseksi tuli Ilkka Tamminen viiden heiton erolla. Kolmanneksi sijoittui Jukka Vieri 14 heiton erolla kärjestä.

Amatöörien ykköseksi heitti Oulun kisan kakkonen, Janne Havinen. Toiselle sijalle kipusi Erno Väyrynen, ja kolmannelle Tero Siironen. Tero hämmästytti pooliaan heittämällä ysireiällä holarin. Kilpailun jälkeen tavoitettu Siironen kommentoi heittoaan näin: "Ihan tavallinen holari." Paikalla olleiden todistajien mukaan Discraftin XS suuntautui alussa oikealle puita kohti, joista se muutti sopivasti lentorataansa tunnetuin seurauksin. Ensimmäisen kerran frisbeeradalla käynyt Lauri Härö heitti kokemukseensa nähden hyvin. Valitettavasti paikalliset heittäjät eivät kerenneet ensimmäisen kierroksen aloitukseen, vaan joutuivat ottamaan ensimmäisen kierroksen tulokseksi 54. Toivottavasti seuraavalla kerralla nähdään enemmän myös paikallisia lajin harrastajia.

Sää: Sumuinen, +20 C, tuuli mereltä TD: Seppo Nieminen

Tulokset:

POHJOISLOHKO (KFGS P4)
Kalajoki 13.7.2003
 
Avoin              R1 R2 R3 F  Tot
1. Juho Parviainen 23 20 25 24  92
2. Ilkka Tamminen  24 25 24 24  97
3. Jukka Vieri     26 27 27 26 106
4. Seppo Nieminen  27 28 29 27 111
5. Veikko Rasila   26 30 28 30 114
6. Anne Valsi      30 27 31     88
7. Riku Kaajakari  30 29 30     89
 
Amatöörit          R1 R2 R3 F  Tot
1. Janne Havinen   29 27 28 27 110
2. Erno Väyrynen   30 31 26 26 113
3. Tero Siironen   31 29 28 26 114 
4. Toni Lehtimäki  35 30 27 28 120
4. Mikko Juusola   30 29 29 32 120
6. Tomi Setälä     31 29 33     93
7. Lauri Härö      34 31 30     95
8. Jari Vetoniemi  54 27 28    109
9. Mikko Myllylä   54 33 28    115


Lähde: Frisbeeliiton tulospalvelu

Uudet Kalajoen kenttäennätykset siis:
1 kierros -7 Juho Parviainen (OFS) 13.7.2003
2 kierrosta -11 Juho Parviainen (OFS) 13.7.2003

kirjoittaja: Erno Väyrynen

Kansallisen sarjan osakilpailu, Oulu (KFGS P3) 12.8.2003

12.7.2003

Parviainen voittoon kotiradallaan

Ossi Keränen amatöörien ykkönen

Yksi kesän 2003 kohokohdista, kansallisen sarjan pohjoislohkon osakilpailu Oulussa, miteltiin hulppeissa olosuhteissa. Kenttämestari Riku Kaajakarin johdolla huolittu kenttä antoi pelaajille mahdollisuuden nauttia lajista. Tiit lapioitiin parempaan kuntoon ja merkittiin, ylimääräisiä kasvustoja vesuroitiin ja jokaisen korin ympäriltä leikattiin nurmikot kaupungin toimesta. Parannettavaakin toki on, mutta niistä lisää muissa yhteyksissä.

Juho Parviaisen toisen kierroksen viisi alle -tulos ratkaisi muuten tasaisen kärkikamppailun avoimessa sarjassa. Juho joutui myöntämään Yle Oulun suorassa radiolähetyksessä menestyksensä salaisuudeksi kilpakumppanien psyykkaamisen, mikä ei tosin riitä selittämään hänen omaa hyvää tuloskuntoaan. Tasaisen varmasti heittänyt Jari Niskanen sijoittui toiseksi, ja hyvän ensimmäisen kierroksen jälkeen kuolevaisten tasolle hiipunut Antti Luuri kolmanneksi.

Amatöörien kisan vei Keräsen veljeskunnan keskimmäinen vesa Ossi. Myös suurlupaus Vesa heitti ikäänsä nähden jälleen sen verran mallikkaasti, että mahdollisuudet ovat vaikka mihin tulevaisuudessa. Toinen sija jouduttiin ratkaisemaan sudden deathilla Janne Havisen ja Erno Väyrysen välillä molempien päädyttyä samaan tulokseen neljän kierroksen jälkeen. Kummatkin heittivät äkkikuolema-avauksensa ykköskorin juurelle saaden tulokseksi 2, mutta Havinen vei varmuudellaan kakkosväylän ja näin myös amatöörien kakkossijan.

Kaikki kilpailijat Anne Valsia ja Jukka Vieriä lukuunottamatta olivat enemmän tai vähemmän oululaisia, joten jatkossa olisi mukava saada paikalle myös muita kauempaa tulleita. Ouluunhan on reilusti alle 700 kilometriä pääkaupunkiseudulta, ja jopa vähemmän muualta. Tervetuloa!

Sää: Aurinkoinen, noin +22C, kevyt itätuuli. TD: Antti Luuri

Tulokset:

POHJOISLOHKO (KFGS P3)
Oulu 12.7.2003
 
Avoin              R1 R2 R3 F  Tot 
1. Juho Parviainen 24 22 27 26  99
2. Jari Niskanen   26 27 26 25 104
3. Antti Luuri     24 28 27 27 106
4. Jukka Vieri     28 31 29 28 116
5. Anne Valsi      32 33 31 31 127
 
Amatöörit          R1 R2 R3 F  Tot
1. Ossi Keränen    29 27 29 28 113
2. Janne Havinen   28 27 30 29 114 sd
3. Erno Väyrynen   27 27 32 28 114 sd
4. Tero Siironen   30 31 27 31 119
5. Riku Kaajakari  29 29 31 31 120
6. Mikko Juusola   32 27 33     92
7. Toni Lehtimäki  32 32 30     94
8. Vesa Keränen    33 34 37    104



Lähde: Frisbeeliiton tulospalvelu

kirjoittaja: Erno Väyrynen

Oulun Frisbeeseura 2008