Oulun Frisbeeseura ry

4Jun/170

Honkimaa Open 2017

Lauantaina 3.6. pelattiin Honkimaa Open 2017, missäpä muualla kuin Honkimaan radalla. Kisa käytiin Honkimaan kiinteällä layoutilla höystettynä extra-outilla (väylillä 10 ja 14) sekä yhdellä edellisistäkin kisoista tutulla saariväylällä. Kisassa pelattiin yhteensä 19 väylää ja radan par oli 61. Sää oli yhtä kolea kuin "kesä" on tähän asti ollut, ja tuulikin oli lähes yhtä navakka kuin Perämeri Openissa, tai ainakin reippaasti kovempi kuin mitä Kiimingin metsissä on totuttu näkemään.

Näistä palkinnoista kisattiin tänään. Kiitos Powergripille CTP-palkintokengistä.

Näistä palkinnoista kisattiin tänään. Kiitos Powergripille CTP-palkintokengistä.

Ofsilaisittain päivä oli hieno. MPO-, FA1- ja MA2-luokissa seuran pelaajat ottivat kolmoisvoitot. MA3-luokassa tuli kultaa, MPM-luokassa ainoastaan voitto karkasi muualle ja MPG-luokassa hopea tuli meille. Hienot kisat, kaiken kaikkiaan!

Henri Koivumaalla oli ekalla kierroksella astetta mielenkiintoisempi puttipaikka.

Henri Koivumaalla oli ekalla kierroksella astetta mielenkiintoisempi puttipaikka.

Kisassa nähtiin useampi kova nousu kakkoskierroksella. MPO-luokassa viime vuoden voittaja Juha Koskelo oli johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksella -4, toisena oli Henri Koivumaa -2 ja kolmantena Juha-Matti Poropudas -1. Toisella kierroksella Henri Koivumaa pelasi huikean bogittoman kierroksen (ottaen kuitenkin yhden tuplabogin väylälle 4) tuloksella -7, joka riitti nostamaan hänet ykköseksi Juhan ohi yhteistuloksella -9. Päivän huikeimman nousun teki kuitenkin Joni Nurminen, joka pelasi toisella kierroksella -8, ja päätyi jakamaan kakkossijan Juhan kanssa. Herrojen yhteistulos -5.

MPO:n top 3: Henri Koivumaa (kesk.), Juha Koskelo (vas.) sekä Joni Nurminen (oik.).

MPO:n top 3: Henri Koivumaa (kesk.), Juha Koskelo (vas.) sekä Joni Nurminen (oik.).

MPM-luokassa nähtiin kova kamppailu voitosta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli Mika Kumpula, tuloksella -5. Kauden hienosti alkanut Ilkka Silkamo oli toisena, tuloksella -2. Hänen jälkeen oli peräti 5 pelaajaa kahden heiton sisällä. Toisella kierroksella Oulun Bogitikkojen Teemu Holappa pisti tuulemaan. Teemun kierrostulos oli huikea -7, joka nosti hänet ykköseksi yhteistuloksella -6. Ilkka pelasi toisen kieroksen pariin, ja piti kakkossijansa, Mika otti yhden ikävän tuplan ja muutama bogi liikaa, kierrostulos +4 riitti kuitenkin kolmossijaan.

MPM:n top 3: Teemu Holappa (kesk.), Mika Kumpula (vas.) ja Ilkka Silkamo (oik.).

MPM:n top 3: Teemu Holappa (kesk.), Mika Kumpula (vas.) ja Ilkka Silkamo (oik.).

MPG-luokassa oli tällä kertaa kaksi kilpailijaa, DG Kuusamon Osmo Alavuotunki sekä OFS:n Janne Jaako. Tällä kerta Osmo oli vahvempi, ja vei voiton kuuden heiton erolla.

MPG-luokassa Osmo Alavuotuki (vas.) oli tällä kertaa Janne Jaakoa kovempi Honkimaan metsissä.

MPG-luokassa Osmo Alavuotuki (vas.) oli tällä kertaa Janne Jaakoa kovempi Honkimaan metsissä.

Päivän tiukin kisa käytiin kenties FA1-luokassa, jossa kolme kärkipelaajaa mahtui heiton sisään. Erinomaisen ensimmäisen kierroksen pelannut Paula Määttä aloitti toisen kierroksen hieman hankalasti, joutuen muun muassa heittämään yhden heiton istualtaan kuusen alta heti ensimmäisellä väylällä. Ja hankaluudet jatkuivat. Kajsa Wickström ja Susanna Saar pelasivat tasaisen varmat toiset kierrokset, ja maalissa selvisi, että tällä kertaa Kajsa nappasi voiton vain heiton erolla. Susanna ja Paula pelasivat tasatuloksen, ja lähtivät ratkomaan hopeisen pystin kohtaloa. Harmillisesti korista ulos tullut putti koitui Susannan kohtaloksi, ja hopeinen pysti matkasi Paulan mukana kotiin.

FA1-luokan palkitut: 1. Kajsa Wickström, 2. Paula Määttä, 3. Susanna Saar

FA1-luokan palkitut: 1. Kajsa Wickström, 2. Paula Määttä, 3. Susanna Saar

MA2-luokassa Jukka-Pekka Hietala otti ensimmäisellä kierroksella neljän heiton kaulan seuraavana tuleviin. Tämä johto riitti, ja Jukka-Pekka vei voiton kahden heiton erolla ennen Jukka Kälkäjää. Jukka-Pekan yhteistulos +1, Jukan +3. Toisen kierroksen ainoan pakkastuloksen tässä luokassa pelasi Jari Härö, -1. Hänen lopputuloksensa +4 oli sama kuin Ville Tsurkinilla, eli nähtiin kahden ofsilaisen sudari pronssisesta pystistä. Sudareissa Jari onnistui avaamaan saareen Villen heiton jäädessä outtiin. Hankalalla saariväylällä tämä oikeastaan riitti, sillä dropparilta on vielä sen verran matkaa rinteessä olevaan koriin, ettei siitä kovin helpolla puttaa sisään.

MA2-luokan palkitut: 1. Jukka-Pekka Hietala, 2. Jukka Kälkäjä, 3. Jari Härö

MA2-luokan palkitut: 1. Jukka-Pekka Hietala, 2. Jukka Kälkäjä, 3. Jari Härö

MA3-luokassa yksi pelaaja oli (jälleen) ylitse muiden: OFS:n Petteri "Tikkinen" Nikkinen. Petteri pelasi ensimmäisen kierroksen tuloksella -1, joka antoi hänelle neljän heiton johdon ennen Topi Hiltusta ja peräti 7 heiton johdon seuraavana tuleviin. Toinen kierros oli Petteriltä vähän vaikeampi, mutta ensimmäisellä kierroksella kerätyn kaulan ansiosta mies saapui voittajana maaliin yhteistuloksella +3. Toiseksi sijoittui ACDG:n Topi Hiltunen yhteistuloksella +5 ja kolmanneksi sijoittui DGCH:n Antti Hintikka tuloksella +7.

MA3-luokan palkitut: 1. Petteri Nikkinen, 2. Topi Hiltunen, 3. Antti Hintikka.

MA3-luokan palkitut: 1. Petteri Nikkinen, 2. Topi Hiltunen, 3. Antti Hintikka.

Kisojen aikana nähtiin hieno tulospalvelu, kiitoksia ahkerille talkoolaisille Aku Pietikäiselle ja Osmo Takkiselle panoksestaan päivän kulkuun.

Kiitos tulospalvelun herroille, teitte tärkeää työtä kisan eteen!

Kiitos tulospalvelun herroille, teitte tärkeää työtä kisan eteen!

Päivän aikana pelattiin myös CTP-kisa, jossa palkintona oli Powergripin lahjoittamat frisbeegolfkengät. CTP-pelattiin väylällä 13 ja tänään lähimmäksi pääsi ACDG:n Topi Hiltunen, joka onnistui heittämään kiekkonsa vain 53,8 cm päähän korista ensimmäisellä kierroksella!

Topi Hiltunen oli tänään tarkin CTP-kisassa.

Topi Hiltunen oli tänään tarkin CTP-kisassa.

OFS onnittelee voittajia ja itsensä ylittäneitä! Kisan tulokset on kokonaisuudessaan nähtävissä Kisakoneessa.

Seuraavaksi kisaillaankin sitten Pikkaralassa. OFS:n 20-vuotisen taipaleen kunniaaksi järjestettävä Juhlakiertue käynnistyy 14.6. Pikkaralan radalla. Ilmoittautuminen juhlaliigan ensimmäiseen osakisaan käynnistyy huomenna maanantaina klo 21.00 Kisakoneessa.

Lopussa nähtiin vielä arvontaa. Kuinka monta lappua pitikään ottaa?

Lopussa nähtiin vielä arvontaa. Kuinka monta lappua pitikään ottaa?

Kommentit (0) Paluuviitteet (0)

Ei kommentteja vielä.


Leave a comment

Ei paluuviitteitä vielä.