Oulun Frisbeeseura ry

30Nov/150

Seuran hallitus vuodelle 2016

Oulun frisbeeseuran sääntömääräisessä vuosikokouksessa maanantaina 30.11. valittiin seuralle uusi hallitus vuodelle 2016. Hallituksen toimikausi alkaa jo nyt. Hallitukseen valittiin jatkokaudelle kaikki vuoden 2015 jäsenet, ja kokoonpanoa täydentää kaksi uutta kasvoa.

Uusi hallitus esittäytyy alla vastaten seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuka olet?
  • Mitä teet OFS:n hallituksessa? Tai, mitä luulet tekeväsi? Tai, mitä sinun pitäisi tehdä?
  • Miksi jatkoit/lähdit mukaan hallitukseen?

Minä olen Kajsa Wickström, frisbeegolfaaja, yrittäjä, hölöttäjä. Jatkan puheenjohtajana. Minä siis luulen heiluttavani nuijaa. Minun pitäisi siis pitää hallitustyön langat käsissäni ja pitää huolen siitä, että hommat sujuu. Tämä homma on onneksi helppo, kun hallituksessa on niin ahkerat ja pätevät tyypit. Halusin jatkaa, koska istuuhan jenkkilän pressakin pallillaan neljä vuotta. Lisäksi halusin saattaa jo viime vuonna käynnistetty EM-hanke päätökseen, ennen kuin jään ansaitulle "eläkkeelle".

Olen Jukka-poika ilman mustia laseja. Hallituksen varapj, mikä kai merkitsee sitä, että tekisin kaikenlaisia hommia eli tuuraisin Kajsaa. 😉 Luulenpa, että osallistun vähän kaikkeen, mutta ehkäpä minulla on yksi näkökulma, joka poikkaa muista hallituksen jäsenistä; nimittäin hiukan kypsenpään ikään ehtineen harrastajan näkökulma, ts. miten me näemme maailmaa ja tätä hienoa kuntoharrastusta. Kolmas vuosi alkaa hallituksessa ja tulevan vuoden vaativin ja mielenkiintoisin tapahtuma ovat EM-kisat, jotka pitää saada kunnialla läpiviedyksi. On tosiaankin hienoa ja suuri kunnia olla sitä järjestämässä

Kimmo Mäenpää. Olen seuran rahastonhoitaja ja jäsenrekisterivastaava pääasiassa, mutta osallistun mielelläni myös muuhun puuhasteluun hallituksen kanssa. Halusin jatkaa hallituksessa, sillä tämä on oiva paikka vaikuttaa tähän jaloon lajiin Oulun alueella.

Toni Kariniemi, aktiivinen fribaaja ja seuran jäsen. Tittelinä on sihteeri, mutta uskon pääseväni hallituksessa tekemään monenlaisia tehtäviä laidasta laitaan. Halusin tuoda hallitukseen hieman uutta virtaa ja näkökulmaa. Haluan olla myös kehittämässä junioritoimintaa ja pelaajien harjoittelumahdollisuuksia.

Olen Mikko Pulli ja OFSin webbimaakari jolle sana "offseason" ei kuulu sanavarastoon. Nyt lähtee kolmas vuosi käyntiin hallituksen jäsenenä. Yritän tarjota tulevana kautena mahdollisimman paljon apua ja ohjausosaamistani myös juniori- ja firmagolftoiminnassa. Tuleva vuosi tulee olemaan paikallisesti iso siivu lajillemme jo pelkästään Oulussa järjestettävien EM-kisojenkin ansiosta. Ensi kausi pitää siis nähdä ja kokea "puttietäisyydeltä".

Jenni Eskelinen. Vastaan ofs:n puolella viikkokisat.comista. Nii mitä teen hallituksessa, oon jäsen ja annan hyviä mielipiteitä asioihin.
Halusin jatkaa hallituksessa, koska mua kiinnostaa mitä täällä taustalla hommataan ja haluan vaikuttaa asioihin.

Joni Tuomiranta, kilpailuhenkinen frisbeegolffari. Kilpailutoimenjohtaja, tehtäväni on järjestää OFSin viikkokisoja ja myös muitakin kisoja. Se miksi halusin hallitukseen, että pääsen vaikuttamaan frisbeegolffin tulevaisuuteen ja siihen mitä taustalla touhutaan. Mielestäni siihen paras paikka on oman seurani hallitus.

Tero Hyvönen. Junnujaoston vastaava. Luulen auttavani junnuja paremmiksi pelaajiksi. Minun pitäisi pitää huoli et junnuilla on treenivuorot ja siellä vetäjä. Jatkoin, koska tää on niin mukavaa

Hallitus, ylärivissä vasemmalta: Jukka Karjalainen, Toni Kariniemi, Mikko Pulli, Kimmo Mäenpää, Tero Hyvönen ja Joni Tuomiranta. Eturivissä Kajsa Wickström ja Jenni Eskelinen.

Hallitus, ylärivissä vasemmalta: Jukka Karjalainen, Toni Kariniemi, Mikko Pulli, Kimmo Mäenpää, Tero Hyvönen ja Joni Tuomiranta. Eturivissä Kajsa Wickström ja Jenni Eskelinen.

29Nov/150

Viimeinen ilta tällä kokoonpanolla…ko?

Tänään on viimeinen ilta nykyiselle hallitukselle, sillä huomenna järjestetään Oulun frisbeeseuran vuosikokous, jossa valitaan hallitus vuodelle 2016. Tämä saattaa siis olla viimeinen ilta tällä nykyisellä kokoonpanolla, joten katsotaanpa hieman taaksepäin, mitä hallitus on puuhaillut, ja mitä seurassa on tapahtunut tällä kaudella.

Tammikuussa Suomen frisbeegolfliitto palkitsi vuoden 2014 parhaimmat ja palkitsi OFSin vuoden seurana seuraavin perusteluin

”OFS järjesti Oulun seudulla esimerkillistä lajitoimintaa kaikilla tasoilla paikallisista viikkokilpailuista henkilökohtaisiin SM-kilpailuihin. OFS teki laadukasta työtä SFL:n vision tärkeillä juniorityön ja naistyön osa-alueilla, loi harrastusmahdollisuuksia ja liikutti suomalaisia.”

Oulun frisbeeseuralle myönnettiin tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävä tunnustuspalkinto ja palkinto myönnettiin juhlallisin menoin kaupungintalolla maaliskuussa. Palkinnon myönsi Oulun kaupunki, ja palkinnon suuruus on 2 500 euroa. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että

"Oulun frisbeeseura on ennakkoluulottomasti rohkealla asenteella ja otteella edistänyt frisbeegolfin tunnettavuutta ja lajitietoa Oulun seudulla. Lajin harrastajamäärä on kasvanut voimakkaasti ja erityisesti vuonna 2014 seuran toiminnan pääpaino on ollut naisten ja junioreiden toiminnan edistämisessä. Laji edustaa liikuntamuotoa, jonka aloittamisen kynnys on matala ja lajia voivat harrastaa myös eri-ikäiset ja eritasoiset liikkujat yhdessä. Seuran jäsenet osallistuvat aktiivisesti vahvaa talkoohenkeä osoittaen lajin olosuhteiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen Oulussa. Oulun Frisbeeseura on ansioitunut myös eritasoisten kilpailujen järjestäjänä tuoden hienolla tavalla esille niin oululaisuutta kuin oululaista osaamista. Frisbeegolfseuran jäsenet ovat menestyneet loistavasti paikallisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Nämä mainiot saavutukset ovat varmaankin omalta osaltaan innostaneet uusia nuoria ja vanhempia harrastajia lajin pariin."

Oulun frisbeeseura järjesti 25. huhtikuuta uusille pelaajille suunnatun tapahtuman, johon osallistui lähes 30 lajista innostunutta nuorta ja aikuista. Paikalla oli 11 ohjaajaa seuran riveistä. Nelituntisessa tapahtumassa käytiin läpi erilaisten heittojen lisäksi myös lajin perussäännöt ja etiketti. Tapahtuman järjestämiseen saatiin toimintatukea Suomen frisbeegolfliitolta.

Toukokuun aikana Oulun frisbeeseura osallistui yhdessä BSC Disc Golf Teamin kanssa Suomen frisbeegolfliiton ja Valo ry:n järjestämään #MunLiike-tapahtumaan, jonka tarkoituksena oli tehdä frisbeegolf ja ultimate tutuiksi koululaisille eri puolella Suomea. #MunLiikkeen tiimoilta seurat kävivät yhdessä ohjaamassa pari liikuntatuntia 8- ja 9-luokkalaisille pojille Pitkäkankaan koululla.

Touko-syyskuun aikana Oulun frisbeeseura järjesti yhteensä 9 PDGA:n alaista kisaa. Näistä kisoista 7 järjestettiin ihan omin voimin, ja kaksi kisaa (pohjoinen AM2-tour sekä Oulu Open) järjestettiin yhteistyössä BSC Disc Golf Teamin kanssa. Kauden kisoihin kuuluivat paitsi maailman toistaiseksi pohjoisin PDGA-kisa Naamivaarassa, Pellossa, lisäksi muun muassa Ainon Päivän Kisa II, jossa naiset olivat jälleen pääosassa, ensimmäinen PDGA-kisa Honkiman radalla sekä Grip EQ -tourin viimeinen ja ratkaiseva osakilpailu Toppilassa. Näiden kisojen lisäksi OFSin aktiiviset jäsenet ovat järjestäneet n. 50 muuta kisaa.

Seuran mestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna kolmipäiviäisinä 25.–27.9. Perjantaina pelattiin parigolfin mestaruudesta Köykkyrin kiinteällä radalla, ja lauantaina oli vuorossa yksilökisan kaksi ensimmäistä kierrosta. Yksilökisa käytiin lauantaina hauskalla muokatulla radalla Köykkyrissä. Sunnuntaina kisan ratkaisut nähtiin Pikkaralan uudella radalla pelattavassa finaalikierroksessa. Seuran mestarit ovat: Lasse Keränen (avoin), Jenni Eskelinen (naiset), Jari Niskanen (masters) sekä Arttu Engström (amtöörit).

Marraskuussa seura osallistui Ari Penttalan järjestämään movember-keräykseen ja lahjoitti euron jokaisesta jäsenestään keräykseen. Lahjoitus oli yhteensä 193 euroa. Marraskuussa palkittiin myös vuoden parhaimmat saavutukset OFS Awardseissa juhlallisin menoin nauttien samalla hyvästä seurasta sekä maittavassa ruoassa.

Ensi kausi kolkuttelee jo ovella, ja vuoden ehdoton kokokohta tulee olemaan elokuiset EM-kisat Toppilassa. Kisojen järjestäminen tulee vaatimaan ison ponnistelun paitsi uudelta hallitukselta myös kaikilta seuran jäseniltä, koska talkoiltavaa on to-del-la pal-jon. Jokaisen panos tulee olemaan tärkeä, joten pistäkäähän jo kisojen päivämäärät kalenteriinne ja anokaa pomolta ja puolisolta vapaata kisojen ajaksi.

EDGC2016-logo_300

Haluan tässä vaiheessa kiittää vuoden 2015 hallitusta loistavasta työstä.

Kiitos Jukka. Sinulla on hyvää näkemystä, ja olet aina yhtä tarkka oikolukemaan kirjoittamiani tekstejä, ja tänä vuonna olet ollut myös hyvä lenkki seuran hallituksen ja Pikkaralan hallituksen välillä

Kiitos Kimmo. Sinulla on ollut se (ainakin minun mielestäni) kaikesta tylsin nakki: kirjanpito. Olet huolehtinut siitä pikkutarkasti ja nurisematta, minä en olisi siihen pystynyt.

Kiitos Jenni. Olet kilpapelaamisen lisäksi huolehtinut viikkokisat.comista sekä osallistunut hallitustyöskentelyyn uskomattomalla tarmolla - sinussa on yhtä paljon virtaa kuin pienessä kylässä!

Kiitos Tero. Jos jokin asia tarvitsee hoitajan, sä hoidat! Sinuun voi luottaa säässä kuin säässä, teet loistavaa työtä seuran ja koko lajin eteen niin monella eri tavalla, että menisi koko ilta niitä luetellessä.

Kiitos Mikko. En saisi edes sähköposteja läheteltyä jäsenille ilman sinua. Sinä teet paljon näkymätöntä työtä, josta me muut voimme vain nauttia toimivan kisakoneen ja foorumin muodossa.

Kiitos myös kaikille jäsenille, jotka tuovat oman panoksensa - suuren tai pienen - tähän lajiin. Ilman jäseniä seuraa ei voi olla olemassa, ja onhan se jo tullut todistettua, että pelaamme #hyvässäseurassa. Te kaikki rokkaatte! Olen sanattoman ylpeä ja kiitollinen siitä, että olen saanut luotsata tätä maan mainiointa porukkaa tämän vuoden.

Lopuksi haluan toivottaa suuresti tsemppiä tulevalle hallitukselle, ketä te sitten olette!

- Kajsa

kiitos2015

 

24Nov/140

Kohti kautta 2015

Kiitoksia kaikille jäsenille ja hallitukselle vuodesta 2014. Vuosi oli erinomainen, järjestimme lukuisia kisoja, muun muassa toistaiseksi parhaimmat SM-kisat ikinä! Jäsenmäärä jatkoi kasvamistaan, kasvua tuli 19 % vuoteen 2013 verrattuna ja meitä OFSilaisia on nyt 135 kappaletta.

Vuosikokouksessa 24.11. valittiin seuralle uusi puheenjohtaja ja hallitus. Allekirjoittanut jatkaa puheenjohtajana vielä vuoden 2015, kiitoksia kannatuksesta ja luottamuksesta - pyrin jatkossakin hoitamaan hommat vähintään yhtä hyvin kuin tähän asti.

Vuoden 2015 hallituksessa jatkavat vanhoina jäseninä Jukka Karjalainen sekä Mikko Pulli. Jukka  jatkaa varapuheenjohtajana ja Mikko webmasterin hommia. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jenni Eskelinen, Tero Hyvönen sekä Kimmo Mäenpää. Jennin vastuulla on viikkokisat.com, Tero vastaa seuran omista kisoista ja Kimmo on rahastonhoitaja ja jäsenrekisterivastaava.

Uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksensa heti vuosikokouksen jälkeen, ja keskustelimme jo hieman tulevasta kaudesta. Vuosikokouksessa kuultiin paljon hyviä ideoita ja toiveita tulevalle kaudelle, joita lähdemme yhdessä tuumin viemään eteenpäin.

Tulevalla kaudella saatamme siis nähdä ainakin näitä asioita:

  • uudet, dynaamiset verkkosivut, joissa jäsenetkin toimivat sisällöntuottajina
  • vasta-alkajille ja kilpailu-uransa aloittaville suunnattuja kisoja ja tapahtumia
  • juniorileiri alakouluikäisille
  • European Open qualifyer sekä muita PDGA-reitattuja kisoja
  • ja paljon muuta

Jos sinulla on toiveita ja ehdotuksia seuran toiminnaksi, voit kertoa ne joko foorumilla tai toimittaa ajatuksesi sähköpostitse hallituksen tietoon puheenjohtajan kautta, kajsa@kwick.fi

Kaunis kiitos kaikilel  tästä vuodesta, nyt käännetään katse kohti tulevaa!
- Kajsa

 

22Apr/140

Hallitus täällä, moi!

1401892_1440141649534601_271117583_oHei taas, pitkästä aikaa! 

Eipä ole tullut kirjoiteltua näitä kuulumisia vähään aikaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hallitus olisi paiskanut hommia taustalla. Tällä hetkellä ilmassa on useita palloja, joista luonnollisesti tärkein ja isoin pallo on tulevat SM-kisat.

SM-kisojen järjestelyitä ei ihan vielä päästä aloittelemaan, vaan tällä hetkellä menossa on taustatyöt: verkkosivut, tarjouspyynnöt, sopimukset, aikataulutukset jne. Sitten kun nämä palikat ovat kasassa, vuorossa on itse tekeminen.

Toivon, että mahdollisimman moni ofsilainen haluaa osallistua kisoihin talkoohengessä, jos ei itse pääse pelaamaan. Tavoitteenamme on vaatimattomasti tehdä tähänastisesti parhaat Suomenmestaruuskisat ikinä! Toivottavasti moni naapuriseurojenkin edustaja tarttuu tilaisuuteen tulla mukaan tekemään kauden päätapahtumaa, edes yhden talkoovuoron verran. Hommia ei ole vielä jaossa, vaan palataan näihin lähempänä syyskuuta.

Mitä muuta uutta? Hiirosessa on lumet sulanut, ja paikat ovat märkiä - kuten aina. Olette ehkä miettineet, miksi Hiiroseen ei olla tehty uusia tiipaikkoja, siltoja tai muita peruskorjauksia. Syy on siinä, ettei radan tulevaisuus ole selvä, eikä radan omistaja mielellään tee turhaa työtä kunnostamalla tiipaikkoja turhaan. Selvää on, että rata löytyy tulevaisuudessakin Hiirosesta, epäselvää on se, miltä se tulee näyttämään.

Toppilassakin tapahtuu. Siellä on metsää kaatunut, ja rataa tullaan muutenkin kunnostamaan kuntoon kesän aikana.

tausta2

Kisarintamaltakin kuuluu uutta. Kesäkuun lopussa on luvassa Trilogy Challenge, joka on varsinkin aloitteleville pelaajille suunnattu tapahtuma. Kisamaksua vasten on tarjolla hieno pelaajapaketti, joka sisältää muun muassa draiverin, midarin ja putterin. Elokuussa "täysi-ikäisille" (lue: yli 35-vuotiaille) on luvassa oma kisa: Oulu Masters.

BSC:n kanssa yhteistyössä pyörivät Viikkokisat.com alkavat toukokuussa, ja OFS:n TD-vuorot sijoittuvat loppukesään. Vuoroja on vielä tarjolla, jäsenet voivat ilmoittautua TD:ksi täällä. Homma ei ole vaativaa, ja Jenni tai joku hallituslainen neuvoo mielellään, miten homma hoituu.

Toinen asia, jonka parissa hallitus työskentelee tällä hetkellä on kesän tuleva junnuleiri, johon etsitään ohjaajia. Ilmoittaudu mukaan jäsenfoorumilla tai suoraan minulle, kiitos.

Radalla nähdään!

Hallituksen puolesta,
- Kajsa

20Mar/140

Mietteitä säännöistä ja etiketistä

Sääntöjen osaaminen

Hallitus kokoontui eilen illalla, ja keskusteluissa käännyttiin sääntöosaamisen puolelle, ajankohtainen aihe näin kiivaimman kisakauden kynnyksellä. Pohdittiin, miten sääntötuntemusta voisi parantaa, ja miten säännöt ja lajin etiketti saisi kaikkien pelaajien tietoon.

images

Virallinen sääntökirja.

Sääntöjä on paljon, ja niihin voi tutustua täällä. Lisäksi olisi hyvä, jos jokaisella kisailevalla pelaajalla olisi bägissään sääntökirja. Ei kaikkia sääntöjä tarvitse opetella ulkoa, vaan epäselvät tilanteet tarkistetaan sääntökirjasta. Eikä mutu-tietoon kannata luottaa. Tiedot voivat olla vanhentuneita tai syystä tai toisesta virheellisiä. Sääntökirjan saa halutessaan minulta. Minulla on niitä aina muutama ylimääräinen bägissä mukana kaiken varalta.maton etiketti saisi kaikkien pelaajien tietoon.

Tärkeimmät säännöt lienee heittojärjestys, heittopaikka ja sen merkitseminen, ob-alueet ja puttaus – niillä pärjää jo melko pitkälle. Kisailevan pelaajan olisi kuitenkin syytä osata säännöt paljon tätä tarkemmin: milloin 2-metrinsääntö on voimassa? Minkä rangaistuksen saa, jos heittää vahingossa kaverin kiekolta? Mitä tapahtuu, jos toisen pelaajan kiekko siirtää sinun kiekkosi eri paikkaan?

Sääntörikkomukset

Toinen sääntöaiheinen asia, josta eilen keskustelimme, koskee sääntörikkomuksista huomauttaminen kisoissa. Viikkokisat.com sekä OFS:n viikkokisat ovat juuri niitä paikkoja, joissa pelaaja voi harjoitella kilpailemista. Tämä harjoittelu kuitenkin vaatii sen, että kokeneemmat pelaajat neuvovat ja opastavat huomatessaan sääntörikkomuksen. Rikkomus voi olla vaikkapa heittopaikan merkkaamatta jättäminen, putin yliastuminen, heittojen laskeminen väärin, markkerin vierestä heittäminen tai heittäminen outin puolesta, kun ei osattu ottaa metrin harppausta.

Toivon, että kaikki kokeneemmat pelaajat rohkeasti neuvovat uudempia harrastajia. Hyvässä hengessä, totta kai.  ”Muista merkata heittopaikka ennen kuin siirrät kiekon”, ”Saat ottaa metrin sisälle siitä ob-rajasta”, ”Laskitko nyt väylätuloksen ihan oikein? Sä kävit kuitenkin ob:lla, siitä tulee +1”.

Hmm, miten tämä merkataan?

Hmm, miten tämä merkataan?

Tiedän, että kaikki eivät tykkää tai halua huomauttaa poolikaveria tällaisista asioista viikkokisoissa. Pelätään ehkä sitä natsin mainetta tai sitä, että huomautuksen saava pelaaja suuttuu. Minusta tällaiset pelot ovat täysin turhia. Jos huomautuksen tekee asiallisesti, valistaen, sekä jakelematta varoituksia, uskon viestin varmasti menevän perille. Täytyy kuitenkin muistaa, että kilpailijat ovat kisoissa omasta tahdostaan ja halustaan pelata sekä kehittyä lajissa, ja siihen kuuluu myös sääntöjen oppiminen.

 

Etiketti

Mitä se lajin etiketti sitten on? No ennen kaikkea tietysti se, ettei heitä jos väylä ei ole vapaa. Tämä on varmasti se kaikista yleisin ”rikkomus”, johon radalla törmää, ja joka herättää eniten ärtymystä pitempään harrastaneissa. Itse olen ottanut asiallisen valistuslinjan tässä asiassa, kerron kohteliaasti takana tuleville, että lajissa on tapana odottaa, että edellinen ryhmä on pelannut väylään loppuun. Lisäksi etikettiin kuuluu myös aivan tavallista sosiaalista kanssakäymistä ja kohteliaasti käyttäytymistä. Hyvää käytöstä on sekin, että palauttaa löytämänsä kiekot omistajilleen.

Minusta paras tapa levittää frisbeegolfin etikettiä on omalla esimerkillä toimiminen. Mitä mieltä sinä olet?

Voisin kirjoittaa tästä asiasta novellin, mutta epäilen, ettei kukaan jaksaisi sitä lukea, joten lopetan tähän. Toivon, että tämä asia herätti edes jotakin ajatuksia sinussa. Kenties keskustelu jatkuu seuran fb-ryhmässä tai foorumilla?

Kevätterveisin,

-Kajsa

 

Alla vastaukset kysymyksiin: 

  • 2-metrinsääntö on voimassa vain, jos kilpailunjohtaja niin määrittää. Kaikki harkinnanvaraiset säännöt on esiteltävä ennen kisaa pelaajakokouksessa.
  • Väärältä heittopaikalta heittäminen on rike, josta tulee +1 tai +2. "Jos virhe havaitaan ennen pelaajan seuraavaa heittoa, pelaajan on jatkettava peliä oikeasta heittopaikasta ja hänelle lisätään yksi rangaistusheitto virheellisestä pelistä. Jos virhe havaitaan vasta pelaajan seuraavan heiton jälkeen, pelaaja pelaa väylän normaalisti loppuun. Hänen tulokseensa lisätään tällöin kaksi rangaistusheittoa"
  • Kiekon paikka on se, johon se ensimmäisen kerran jää paikalleen. Tämä paikka pysyy, vaikka kiekko siirtyisi sen jälkeen mistä syystä tahansa: tuuli, toinen pelaaja, katsoja, koira jne.

 

4Mar/140

Kevät on täällä!

Hei!

Maaliskuu, ensimmäinen kevätkuukausi, on täällä. Eilen kuului linnunlaulua ulkona, ja huhupuheiden mukaan Toppila on jo pelattavassa kunnossa - pitääpä käydä tarkistamassa!

Kevään saapuminen tarkoittaa sitä, että hallituksen toiminta alkaa keskittymään yhä enemmän kisoihin ja kesän tapahtumiin. Kisoja onkin luvassa heti useampia pitkin kesää aina syyskuun SM-kisoihin asti (joko muuten merkkasit kisojen ajankohdan 4.-7.9. kalenteriin?).

Ensimmäinen WG:n jälkeinen isompi tapahtuma on Kisa lasten hyväksi II, jatkoa viime vuoden huippumenestykselle. Tänäkin vuonna keräyskohde ovat Oulun yliopistosairaalan lastenosastot 60 ja 65. Kilpailuun pystyt ilmoittautumaan mukaan kisakoneessa, ja foorumilla on keskustelua tapahtumasta. Tapahtumapäivä on lauantai 29.3. ja siihen mennessä Toppilan rata on toivottavasti jäättömässä kunnossa. Pidetään peukkuja!

Toukokuussa onkin sitten vuoro järjestää naisille suunnattu tempaus, Womens Global Event. Kyseessä on maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka puitteessa järjestetään 42 kilpailua 6 eri maassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille naisille, tasosta ja iästä riippumatta, eikä lisenssiä tai seurajäsenyyttä vaadita. Oulun tapahtumalle annettiin nimi Ainon päivän kisa, ja siihen on ilmoittautunut kirjoittamisen hetkellä 15 naista,  joista ilahduttavan moni on ensimmäistä kertaa mukana kisoissa.

Ainon Päivän kisaan voi ilmoittautua mukaan myös amatöörisarjojen miehet. Vielä on paikkoja jäljellä!

ainon_päivä2

Ainon päivänä tapahtuu Virpiniemessä.

Kesälle on lisäksi luvassa ensimmäistä kertaa junnuille suunnattu frisbeekurssi. Kurssi tullaan järjestämään heinäkuussa. Vielä on usea yksityiskohta avoinna, mutta varmaa on, että tulemme tarvitsemaan ohjaajia kurssille. Joten jos sinua kiinnostaa tulla mukaan toimimaan ohjaajana, voit ottaa yhteyttä Anitaan, jonka vastuulla nais- ja junnuasiat on. Myös allekirjoittanut vastaa kysymyksiin.

Kevät on tullut, ja sen mukana WG käy kohti loppuaan. Seuraava osakilpailu pelataan tulevana sunnuntaina 9.3. ja kisasarjan huipentuma nähdään maaliskuun lopulla. Miten kisassa käy? Sen verran tiukkaa näyttäisi olevan, etten uskaltaisi veikata voittajaa yhdessäkään sarjassa. Tsemppiä kaikille viimeisiin osakilpailuihin!

Kevätterveisin,

Kajsa

 

1Jan/140

2014

Hyvää alkanutta vuotta, arvon frisbeekansa!

Vuosi on vaihtunut ja kuten aina, uusi vuosi tuo tullessaan uusia asioita. Luvassa on jonkin verran uudistuksia seuran toimintaan sekä tietysti monen montaa kisaa.

Vuosi 2014 tuo mukanaan muutoksia seuran viikkokisoihin.

Talvikaudella pelataan ilman tasoitusta, joten kisassa kilpaillaan ainoastaan parhaasta raakatuloksesta.  Eikä viikkokisoissa ole edes pakko kisailla, jos et halua osallistua raakatuloskisaan, voit kisata ilmaiseksi maineesta ja kunniasta. Viikkokisat ovat avoinna kaikille, ja myös uudet pelaajat sekä muiden seurojen edustajat ovat tervetulleita.

Peruskierrosten lisäksi viikkokisoissa on luvassa erilaista spesiaalihöntsäilyä. Lisää tietoa viikkokisoista löydät esimerkiksi foorumin viikkokisaketjusta.

Kisakausi 2014 huipentuu syyskuun alussa pelattaviin SM-kisoihin.

Meri-Toppilan upeissa maisemissa pelattaviin kisoihin on odotettavissa maan kärkipelaajien lisäksi huimasti yleisöä. SM-kisojen toteutukseen tarvitsemme paljon vapaaehtoisia talkoolaisia auttamaan kisavalmisteluissa ja kisan aikana. Toivomme, että mahdollisimman moni seuran jäsenistä osallistuisivat kisojen järjestämiseen, jos he eivät itse pääse pelaamaan.

Seuran verkkosivut uudistuvat. 

Vuoden 2014 alussa seuran verkkosivut tulevat kokemaan melkoisen mullistuksen. Siirrytään pois tästä blogimaisesta formaatista kohti interaktiivisempia ja käyttäjäystävällisempiä sivuja. Uusien verkkosivujen lisäksi suunnitelmissa on ottaa käyttöön seuran oma kisakone, joka toimii niin pienten kuin isompienkin kisojen ilmoittautumisalustana.

Jäseneksi ilmoittautuminen vuodelle 2014.

Jäseneksi ilmoittautuminen on käynnissä. Joku on ehkä miettinyt, mikä ihmeen takaraja tuo 15.1. on. Tuo päivämäärä on se, jonka jälkeen jäsenrekisterivastaava tarkistaa maksut ja tekee lisenssitilaukset liitolta. Aivan kuten viime vuonna, tänäkin vuonna jäsenrekisteripäivitykset liitton tehdään n. kerran kuussa.

Jäseneksi voi tottakai liityä koska tahansa, mutta suosittelemme, että varsinkin vanhat jäsenet ja uudet jäsenet, jotka tietävät tarvitsevansa tulevalla kaudella lisenssin, ilmoittautuvat nyt jo vuoden alussa. Näin varmistatte, että kilpailulisenssi on takuulla voimassa, kun tarvitsette sen.

Hyvää uutta vuotta. Radoilla nähdään!

- Hallitus

Tuokoon vuosi 2014 sinulle paljon pirkkoja ja vähän bogeja.

Tuokoot vuosi 2014 sinulle paljon pirkkoja ja montaa bogitonta kierrosta.

 

28Nov/130

Hallituskuulumisia

Hei!

Hallitus piti järjestäytymiskokouksensa keskiviikkona 27.11. jolloin tehtävänimikkeet jaettiin. Hallituksen puheenjohtajana toimii siis allekirjoittanut, varaapuheenjohtajana toimii Jukka Karjalainen ja hallituksen sihteeri on Anita Määränen.  Anitan vastuulla on myös junnu- ja naistoiminta. Antti Malo jatkaa taloudenhoitajana, ja hänen vastuullaan on myös jäsenrekisterin ylläpito. Tolosen Mikon vastuulla on viikkokisat ja Pullin Mikko vastaa sisällöntuottamisesta ja tiedottamisesta. Mikko P:n suurin työnsarka tulee varmasti olemaan seuran verkkosivujen uusiminen ja seuran siirtäminen sosiaaliseen mediaan alkaen Twitteristä ja YouTubesta.

Hallitukseen voit tutustua lähemmin täällä.

Kokouksessa päätettiin myös seuran talviharjoitteluvuoroista. Tulevana talvena tammi-huhtikuussa seuralla on käytössään kolme viikottaista harjoitteluvuoroa Ouluhallissa. Vuorot on otettu eri kellonaikoihin, jotta ne palvelisivat mahdollisimman monia; yksi vuoro on aamulla, toinen päivällä ja kolmas myöhään illalla. Ouluhallissa on mahdollista treenata sekä draivia että puttaamista, ja lisäksi käytettävissä on kuntosali ja juoksuradat, joilla voi lämmitellä ennen heittotreenejä.

Hallitus päätti, että perimme 10 euron maksun talviharjoittelusta, ja tämä maksu maksetaan jäsenmaksun yhteydessä. Kympillä pääset siis treenaamaan sisätiloissa kolme kertaa viikossa!

Tällä hetkellä Mikko P työstää seuran verkkosivujen lisäksi myös uutta jäsenilmoittautumislomaketta. Tarkoituksenamme on avata jäseneksi liittymisen mahdollisuutta jo joulukuussa, jolloin sekä uudet että vanhat jäsenet voivat maksaa tulevan vuoden jäsenmaksunsa. Vanhojen jäsenten takaraja jäsenyyden uusimiselle on lisäksi aikaistettu ollen tänä vuonna 15.1.2014.

Hallitus käsitteli myös tulevan kauden kisakalenteria. SM-kisojen lisäksi OFS järjestää amatöörikiertueen osakilpailun sekä isomman kilpailun Toppilassa ennen SM-kisoja. Luvassa on myös jatkoa toukokuussa alkaneelle Ladies' Openille. Näiden lisäksi seuran viikkokisat tulevat kokemaan muutoksen, josta ainakin minä olen jo nyt hyvin innoissani! Luvassa on spesiaaliratoja, hauskoja hetkiä ja hyvässä hengessä hulluttelua.

Muistathan, että voit aina ottaa minuun ja hallitukseen yhteyttä, jos sinulla on jokin kysymys tai kehitysidea tai haluat tulla mukaan aktiivitoimintaan. Kliseisesti lopetan toteamalla, että me olemme olemassa teitä jäseniä varten.

Winter Gamesia odotellessa!
-Kajsa

 

21Nov/130

Vuosikokouksen antia

Vuosikokous on pidetty, kiitos kaikille osallistujille.

Kokouksessa vahvistettiin viime vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus ja vuoden 2013 hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Lisäksi vahvistettiin ensi vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti.

Lisäksi vuosikokous päätti pitää jäsenmaksut ennallaan, eli ensi vuoden jäsenmaksut ovat 20 euroa aikuisille ja 10 euroa junioreille. Jäsenmaksut sisältävät Suomen frisbeegolfliiton jäsenmaksun. Ilman seurajäsenyyttä SFL:n jäsenmaksu on 35 euroa.

Vuoden 2014 puheenjohtajaksi valittiin Kajsa Wickström, hallituksen jäseniksi valittiin Antti Malo, Anita Määränen, Jukka Karjalainen, Mikko Pulli sekä Mikko Tolonen. Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään ensi viikolla, jollloin hallitusvastuut jaetaan. Tästä tiedotetaan sitten erikseen.

 

18Nov/130

Kiitos ja kumarrus

Hallituskausi lähenee loppuaan. Vuosikokouksessa 21.11. Oulun frisbeeseuralle valitaan uusi hallitus, ja meidän työmme päättyy. Nyt on hyvä aika tarkastella mennyttä kautta ja pohtia, mitä me oikein saimme aikaan ja mitä seurassa tapahtui.

  • Seuran jäsenmäärä nousi huimasti 24 % ja OFSilla on tällä hetkellä 111 jäsentä. Naisten määrä on noussut ilahduttavasti.
  • Jäsenille tarjottiin talviharjoittelumahdollisuudet Ouluhallissa ja Oulunsalossa.
  • Tiedottamista ollaan pyritty lisäämään.
  • Seuran näkyvyys mediassa oli hyvä. Kalevassa 22.4. julkaistussa jutussa Oulu sai lisänimen ’Euroopan frisbeegolfpääkaupunki’.  Seuran naiskilpailijoita haastateltiin ennen SM-kisoja, ja lisäksi seura on mainittu lehdessä usean jutun yhteydessä ja puheenjohtajalta on pyydetty kommentteja frisbeeaiheisiin uutisiin.
  • Seura osallistui Kalevan Ookkonää BigAir –tapahtumaan helmikuussa.
  • Seura järjesti kaksi Ookkonää-tapahtumaa, toinen oli suunnattu lapsille ja nuorille ja toinen aikuisille. Tapahtumiin osallistui yhteensä noin 250 innokasta heittäjää.
  • Kilpailutoiminta on ollut aktiivista, ja pienempiä kisoja on riittänyt lähes joka viikonlopulle. Kiitos innokkaille TD:ille.
  • Seuran jäsenet ovat aktiivisesti kisanneet ja edustaneet seuraa eri kisoissa niin kotimaassa kuin ulkomailla.
  • Seura järjesti amatöörikiertueen osakilpailun heinäkuussa Toppilassa.
  • Kaupungin liikuntaviraston kanssa on käyty paljon keskusteluita Hiirosen radan tarvittavista parannuksista.
  • Seuralle myönnettiin SM-kisat 2014.

Haluan kiittää kaikkia jäseniä kuluneesta vuodesta. Jäsenet tekevät seuran ja muodostavat seuratoiminnan selkärangan. On ollut ilahduttavaa huomata, miten innokkaita jäseniä meillä on ja miten paljon hyviä ideoita te olette tuonut esiin. Jatkakaa samaan malliin.

Kaunis kiitos myös hallituksen jäsenille teidän tekemästänne tärkeästä työstä seuran eteen. Tack!

Kajsa