Oulun Frisbeeseura ry

8Jun/180

Parigolfin SM-kisat alkavat

Huomenna lauantaina 9.6. alkaa Ähtärissä parigolfin SM-kisat. Kisa pelataan Mustikkavuoren radalla. Kisassa pelataan best shottia, tough shottia sekä alternate shottia, eli voittoon vaaditaan molemmilta osapuolilta onnistumisia sekä tietysti sitä, että toughilla osataan pysyä väylillä tai poissa outista.

Tiedot kisasta löytyy tällä kertaa poikkeuksellisesti Kisakoneessa: https://kisakone.frisbeegolfliitto.fi/kilpailu/972 Kannattaa käydä tutustumassa erityisestä caddie bookiin, niin tiedät, millä pelimuodoilla pelataan milläkin kierroksella, ja millaisia väyliä olisi tarjolla.

Mustikkavuoren radalla on korkeuseroja.

Mustikkavuoren radalla on korkeuseroja.

Oulun frisbeeseuralla on vahva edustus SM-kisoissa. MP40-luokassa seuraamme edustavat viime vuoden pronssimitalistit Jouni Huhtamäki ja Ilkka Silkamo sekä Jari Härö ja Jukka Kälkäjä. Junioreissa pelaavat Kristian Kuoksa ja Eetu Vähäkuopus ja naisissa Jenni Eskelinen osallistuu parinaan Rovaniemen Rolffareiden Maija Laitinen.

Ähtärin rata on haastava ja ihan fyysinenkin, siellä on korkeuseroja ja välissä pitkiä siirtymiä – ylämäkeenkin. Joten vaaditaan hyvää kuntoa, ja ehkäpä hieman henkistä kanttiakin.

Aloitetaanpa kuulumisten kysely junnuilta, jotka ovat tänään käyneet tutustumassa rataan. Joko pelikirja on kunnossa?
-Pelikirja on kunnossa, muutellaan sitä tuulensuunnan ja kovuuden mukaan. Bestshotissa kestää muutaman parin ottaa, mutta ratkaisevin tekijä tulee olemaan tough shot. Peli tuntuu kulkevan ihan hyvin eli mahdollisuudet voittoon on hyvät, Kristian sanoo.

Kristian, jonka lempinimi on muuten Vili, heitti treeneissä holarin 86-metriselle väylälle B6. Osuisikohan huomennakin?

Ykkösellä mukiin!

Ykkösellä mukiin!

-Reenikierros kierretty ja pelikirja kunnossa. Tuolla radalla pitää tuntea kiekkonsa ja osata heittokulmat. Outit osalla väylistä aika tiukkoja ja niihin voi lipsahtaa yllättävän helposti. Metsät väylien reunalla todella tukkoisia joten niistä pitää pysyä erossa, Eetu kertoo.

Naisten luokassa mestaruutta metsästämään ovat pohjoisesta matkanneet Ofsin oma Jenni parinaan kovasta forestaan tunnettu Maija. Jenni, mitä ajatuksia pelistä ja radasta näin kisojen aattona?

-No siis mehän lähdemme pelaa ihan täydellistä peliä. Monet väylät ovat Maijalle sopivia ja toivonkin, että alternativella sunnuntaina ne osuu Maijan avauksille. Kiva rata, korkeuseroja on, Jenni sanoo.

MP40-luokassa on taas monta kovaa nimeä, ja tutu nimet ovat ennakkosuosikkeja: viime vuoden mestarit Vesa ja Leivo kenties etunenässä. Toki Oulun Bogitikkojen kaksikko Teemu Holappa-Entäs meidän viimevuotiset mitalistit, Illi ja Jouni, millä fiiliksellä tänä vuonna ollaan lähdössä? Millainen tämän vuoden rata on?-

Fyysisesti vaativa rata. Väylät tosi selkeitä, mutta tosi tarkkoja. Griplockilla helvettiin, hyvällä heitolla taivaaseen, Jouni toteaa omaan tyyliinsä perjantain treenikierroksen jälkeen.

-Avausten onnistuminen on tosi tärkeässä roolissa huomisessa kisassa. Outtiin ja mörriin ei hirveän monesti haluttais mennä, Illi sanoo.

Väylällä kannattaa pysyä.

Väylällä kannattaa pysyä.

-Tosiaan, Ähtärin layout on pitkää metsäväylää, ensisijaisen tärkeä pysyä väylällä. Fyysisesti todella raskas rata, raffi on oikeasti raffia. Bestillä nippu pysyy vielä aika sumpussa, mutta la-illan tough shot ratkaisee kisan, Jouni jatkaa.

MP40-luokassa seuraa edustaa myös Jukka ja Jari. Millä mielellä te olette lähdössä kisaan, onko rata tuttu?

- Minulle on, sanoo Jukka. Pari vuotta sitten sekapari SM kisoista ja samalla reissulla oli yksilökisa siellä.

-Eipä ole, muuta kuin mitä olen YouTubesta katsonut, Jari jatkaa. Herrat ovat tänään saapuneet kisapaikoille joskus kuuden maissa, toivottavasti ehtivät käydä tutustumassa rataan ennen kisoja.

Onko teillä kuitenkin suunnitelma valmiina kisoihin tai joko vastuut on jaettu?

  • Ei oo keritty mitään suunnitella ku töissä päivät. Ajomatkalla jutellaan mukavia. Puttivastuu paremman päivän mukaan. Toivotaan molemmille hyviä onnistumisia, sitä tarvitsee, jos ja kun yrittää pärjätä tällä tasolla, Jukka sanoo kokeneena SM-parikisapelaajana, jolla löytyy mitalejakin sekapari-SM-kisoista.

Tuloksia voi seurata Metrixissä: https://discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=676439

Tsemppiä kaikille Ofsilaisille huomiseen kisaan!

 

 

20May/180

Perämeri Open 2018

Perämeri Open oli hieno kisa Oulun frisbeeseuran pelaajille. Erityisen ilahduttava oli MPO-luokka, jossa seuramme nuori lupaus Kristian "Vili" Kuoksa otti ensimmäisen voittonsa avoimessa luokassa. Kristian pelasi tasavahvan ja varman viimeisen kierroksen, seiftaten silloin kun sitä vaadittiin ja upottamalla pitkät putit vähän epäonnisten lähäreiden jälkeen. Voitto irtosi vasta viimeisellä väylällä heiton erolla Antti Kotalaiseen ja neljän heiton erolla Samu Saastamoiseen. Onnittelut Vili erittäin ansaitusta voitosta, joka tuskin jää viimeiseksi.

MPOn top 3: 1. Kristian Kuoksa, 2. Antti Kotilainen, 3. Samu Saastamoinen.

MPOn top 3: 1. Kristian Kuoksa, 2. Antti Kotilainen, 3. Samu Saastamoinen.

FPO-luokassa oli tällä kertaa valitettavasti vain yksi osallistuja, joten Rolffareiden Terhi Tuorilaisella oli helppo työ napata isoin pysti matkaansa.

FPO 1. Terhi Tuorilainen.

FPO 1. Terhi Tuorilainen.

MP40-luokassa keskimmäiselle korokkeelle kapusi tuttu mies, Ilkka "Illi" Silkamo vei voiton ennen Jätkän Kiekon Janne Laurikaista ja OFS:n Mikko Pullia. Tässäkin luokassa ykkösen ja kakkosen väliin jäi vain heitto, mutta marginaali kolmanteen olikin jo sitten 10 heittoa.

MP40: 1. Ilkka Silkamo, 2. Janne Laurikainen, 3. Mikko Pulli.

MP40: 1. Ilkka Silkamo, 2. Janne Laurikainen, 3. Mikko Pulli.

MP50-luokassa Toppilan tuuliset olosuhteet hallitsi parhaiten konkarimme Jari Niskanen, joka vei voiton suvereenilla 15 heiton erolla ennen kuusamolaista Osmo Alavuotunkia. Kolmanneksi sijoittui Vuorelan Veikkojen Esko Juha Jokinen.

MP50: 1. Jari Niskanen, 2. Osmo Alavuotunki, 3. Esko Juha Jokinen.

MP50: 1. Jari Niskanen, 2. Osmo Alavuotunki, 3. Esko Juha Jokinen.

MA2-luokassa kisakentille palanut Ofsilainen Jaakko Alatalo osoitti olevansa hyvässä kunnossa. Jaakko voitti luokan kahdella heitolla ennen Rolffareiden Markus Ylinampaa. Kolmannesta sijasta jouduttiin käymään sudarikisa, jossa OFS:n Eero Soronen oli BSC:n Arto Hurskaista vahvempi, ja vei pystin.

MA2: 1. Jaakko Alatalo, 2. Markus Ylinampa, 3. Eero Soronen

MA2: 1. Jaakko Alatalo, 2. Markus Ylinampa, 3. Eero Soronen

Onnittelut palkituille ja itsensä  ylittäneille!

13May/180

Ainon päivän kisa 2018

Eilen pelattiin Oulun frisbeeseuran järjestämä ensimmäinen PDGA-kisa tälle vuodelle, kun vuorossa oli viides Ainon päivän kisa Virpiniemessä. Kisa oli samalla osaa PDGA:n Women’s Global Eventiä, jonka ansiosta kisassa nähtiin lukuisia uusia naiskilpailijoita. Naisia oli mukana kaiken kaikkiaan 23 junnusarjoista masterseihin asti. Päivin nuorin osallistuja oli FJ10-luokassa pelannut Jemina Koskela, ja  yksi vanhimmista oli FP60-luokassa pelannut Maija Parviainen.

Päivän pääosanesittäjät.

Päivän pääosanesittäjät.

Päivä oli suuri menestys: aurinko paistoi, linnut lauloivat (ja kyykäärmeet luikertelivat), ja peli kulki. Parhaiten peli kulki OFS:n Juho Parviaisella, joka pelasi huikean bogeyfreen ekan rundin, -16 oli lopullinen tulos, joka antoi ratingiksi 1056. Juhon toinen kierros oli sitten aavistus vaatimattomampi, -8 ja voitto kotiin.

Mutta aloitetaanpa varsinainen raportti naisista, naisethan olivat kisan pääosassa. FPO:ssa Jenni Eskelinen kävi pelaamassa itselleen niin tutulla maisemissa hienon kisan. Okei, hän oli päivän ainoa osallistuja omassa luokassaan, joten voittohan oli taattu jo pelkällä maaliin pääsemisellä, mutta ei hän silti tainnut löysäillä. Molemmat kierrokset menivät hienosti yli oman ratingin, ekalta kierrokselta -2 ja 904, toisella sitten vielä vähän paremmin, ja -5 ja 939.

Päivän palkitut naiset.

Päivän palkitut naiset.

Myös muutamassa mastersluokassa nähtiin vain yksi osallstuja, FA50-luokassa Tuija Jaako pelasi tasaisen hyvät kierrokset (71 ja 71), FP55-luokassa Päivi Riekki onnistui pelaamaan molemmat kierrokset yli oman ratinkinsa ja FF60-luokassa Maija Parviainen vei voiton, ja hänkin pelasi yli oman ratinkinsa. Parviainen oli muuten päivän voittoisin sukunimi…

FA40-luokassa kisaensikertalainen OFS:n Kati Tuomainen nappasi voiton tuloksella +34, toiseksi sijoittui Iisalmesta asti kisaan matkustanut Maarit Kananen (+40) ja mitalikolmikon täydensi Ofsilainen Leena Saunanen (063), jonka tähtäimessä on ensi viikolla pelattavat sekaparien SM-kisat, johon hän osallistuu veljensä kanssa.

Kati ja Leena.

Kati ja Leena.

FA4-luokka oli naisten suosituin luokka, osallistujia oli peräti 10. Voittoon nousi Tampereelta asti kisaan matkustanut Johanna Parviainen (+20), joka onnistui parantamaan peräti 8 heittoa toiselle kierrokselle. Hienoa! Toiseksi sijoittui Kokkolan Heidi Kuikka (+27) ja kolmossijaa oli jaettu, oululainen Heidi Valkola ja OFS:aa edustava Jenni Tuomiranta pelasivat tasan +29.

FA2-luokassa nähtiin kenties päivän tiukimmat taistot. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kaikki neljä naista olivat yhden heiton sisällä. Toisen kierroksen jälkeen palkintosijat olivat selvillä, sudareille ei tarvittu mennä. Voittoon ylsi OFS:n Paula Määttä (+15), toiseksi sijottui OFS:n Mervi Syväluoma (+16) ja kolmanneksi sijoittui Joen liitokiekon Laura Leppänen (+18).

Laura ja Paula.

Laura ja Paula.

Kisassa oli mukana pari junnutyttöäkin. FJ18-luokassa kokenut Ainon päivän kisailija Suomussalmen Rastia edustava Salla Väyrynen pelasi hienon kisan ja FJ10-luokassa Jemina Koskela teki PDGA-kisadebyyttinsä. Jeminan tavoitteena onkin elokuiset junioreiden SM-kisat, ja hän hakee nyt kokemusta kisakentiltä. Jemina pelasi tässä kisassa PDGA:n ohjeiden mukaan vain yhden kierroksen, ja sai pelata sen idolinsa Jenni Eskelisen kanssa kärkiryhmässä. Omien sanojensa mukaan Jeminaa ei ollut kertaakaan kiukuttanut radalla, vaan oli ollut kivaa ja mukavaa, eli kisaaminen ei jäänyt tähän. Ote oli vain kerran herpaantunut lyhyessä putissa, vaan niinhän se joskus meillä kaikilla.

Jemina.

Jemina.

Sitten siirrytään miesten luokkiin. Ja heti alkuun pienet pahoittelut: Metrix ei kerro pelaajien seuraa, mikä tarkoittaa, että ne eivät välttämättä ole allekirjoittaneenkaan tiedossa tätä raporttia varten, ellei pelaaja satu olemaan ns. vanha tuttu, kuten poliisitkin aina sanovat.

Miesten avoimessa luokassa Juho Parviainen vei siis suvereenin voiton tuloksella -24 ja keskiratingilla 1013,5. Hänen perässään oli sitten tiukempi taistelu, ja kakkossijan pystistä pelattiin CTP-kisa. Tällä kertaa Hannu Ansala vei hopeisen pystin, ja Joonas Koski sai pronssisen. Molempien BSC:tä edustavan pelaajan lopputulos oli -15.

MPO:n top3; Juho, Hannu ja Joonas.

MPO:n top3; Juho, Hannu ja Joonas.

MP40-luokassa ylivoimaisen ja yli tonnin reitatun ykköskierroksen (-11 ja 1001) heittänyt ”Haukiputaan vasuri” ja Ofsia edustava Mika Kumpula säilytti johtonsa ja vei voiton yhteistuloksella -18. Pientä kuriositeettia ekalta kierrokselta: Mika ei ollut kertaakaan ryhmänsä honorissa siitä huolimatta, että hän pelasi niin huikean kisan. Toiseksi MP40-luokassa  sijoittui tasaisen kisan pelannut OBT:n tuore maajoukkuemies Teemu Holappa (-14), ja kolmannen sijan nappasi ensimmäistä kertaa masters-luokkaan osallistuva Jätkän Kiekon Janne Laurikainen (-13).

MP40-luokan top3: Mika, Teemu ja Jouni.

MP40-luokan top3: Mika, Teemu ja Jouni.

MP50-luokassa Ofsin Ilmari Kurtti nousi keskimmäiselle palkintopallille (kuvainnollisesti, palkintopallihan meillä ei ollu) tuloksella -9. Toiseksi sijoittui KFS:n Ari Korpela (-4) ja kolmanneksi kajaanilainen Ari Huotari (-3). MP60-luokkaa järjestettiin ensimmäistä kertaa näissä kekkereissä, ja siihen saatiin mukaan kolme Ofsilaista osallistujaa. Eli pystit oli taattu jokaiselle, joka vaan jaksaa maaliin asti. Tällä kertaa Eero Savilaakso oli kovin, tuloksella +2, kantoihin hengitti Seppo Hänninen (+4) ja Ilkka Kellokumpu (+7).

MP60-luokan top3: Eero, Seppo ja Ilkka.

MP60-luokan top3: Eero, Seppo ja Ilkka.

MA2-luokassa elämänsä toisen voiton vei JK:n Saku Paakkolanvaara, joka pelasi 1001-reitatun ekan rundin. Yhteistulos -18. Toiseksi sijoittui BSC:n Pasi Alakylmänen (-12) ja kolmospystistä pelattiin CTP-kisa, ja tällä kertaa Ofsin Mika Ylisaukko-oja oli tarkempi kuin niin ikään Ofsia edustava Arttu Engström. Molempien tulos siis -9.

MA2-luokan top3: Saku, Pasi ja Mika.

MA2-luokan top3: Saku, Pasi ja Mika.

MA3-luokassakin nähtiin tiukkaa taistelua. Ofsin Eero Soronen oli tällä kertaa kovempi, ja vei voiton heiton erolla seurakaveristaan Jarno Ypyästä. Eeron tulos -4 ja Jarnon -3. Sitten olikin jo peräti kahden heiton kaulaa ennen kolmanneksi sijoittunutta BSC:n Toni Kukkosta, jonka tulos oli siis -1.

MA3-luokan top3: Eero, Jarno ja Toni.

MA3-luokan top3: Eero, Jarno ja Toni.

MA4-luokassa voiton napsi BSC:n Toni Sipola, joka pelasi koko kisan ihannetulokseen, eli +0. Toiseksi sijoittui Aleksi Kestilä (+3).  Ofsin Janne Tiiro ja BSC:n Niko Rehnbäck olivat kahden kierroksen jälkeen tasatuloksella kolmannella sijalla, ja CTP:llä pysti Nikolle.

20180512_194940

MA4-luokan top 3: Toni, Aleksi ja Niko.

MJ18-luokassa oli kolme osallistujaa, jotka olisivat itse asiassa ikänsä puolesta voineet pelata myös MJ16-luokassa, jos sellaista olisi ollut tarjolla. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiseen PDGA-kisaansa osallistuva Ofsin Kristian Kuoksa osoitti, ettei talven – ja koko viime vuoden – treenit ole mennyt hukkaan. Kristian pelasi hienosti -9, josta sai huikeat 980 ratingit. Toisella kierroksella tuli sitten yksi harmillinen triplabogi, ja kierrostulos ”vain” kolme alle parin, mutta se riitti voittoon yhteistuloksella -12. Ofsin Eetu Vähäkuopus pelasi hienon kisan kotiradallaan: ensimmäinen kierros -4 ja toinen -3 ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt kuin kakkossijaan. Kolmikon täydensi torniolainen Elias Lantto, joka pelasi yhteistuloksen -4.

Mj18-luokan top3: Kristian, Eetu ja Elias.

Mj18-luokan top3: Kristian, Eetu ja Elias.

Vielä lopuksi muutamat kiitokset. Kiitos sponsoreille Latitude64, Prodigylle, Ratakadun R-kioskille ja Powergripille lahjoituksista naisten pelaajapakettiin ja arvontapalkinnoiksi. Kiitoksia hierontaaoulu.fi naisten CTP-palkinnosta. Kiitoksia Epic DG Filmislle, jotka kävi paikalla ikuistamassa kisaamme kuviin. Kiitoksia myös kaikille talkoolaisille, jotka osallistuivat kisan tekemiseen.

Naisille oli kivoja herkkuja tarjolla - kiitos pelaajapaketin sponsoreille!

Naisille oli kivoja herkkuja tarjolla - kiitos pelaajapaketin sponsoreille!

Kiitoksia myös kaikille kilpailijoille, jotka teitte päivästä täydellisen. Erityiskiitos kaikille naisille, niin kaukaa kuin läheltä, toivottavasti näemme uudestaan!

Kajsa Wickström, kilpailujohtaja

30Mar/180

Uusia OFS-tuotteita Powergripin seurakaupassa!

Nyt on hyvä hetki laittaa varustus kuntoon tulevalle kisakaudelle, sillä Powergripin seurakaupasta löytyy edulliseen hintaan uunituoreita ja komeaakin komeampia teknisiä pikeepaitoja ja T-paitoja! Valikoimassa on tietysti myös tutut hupparit, pipot ja lippikset. 30.4.2018 saakka uusien tuotteiden kylkiäiseksi saa OFSin kangasmerkin, jonka voi kiinnittää vaikkapa bägiin.

Kaikkia tuotteita saa monissa eri väreissä ja hihaan saa haluttaessa oman nimen ja PDGA-numeron painettuna. Tuotteet ovat erittäin laadukkaita ja kisaamiseen sopivia. Näissä tamineissa peli-iloa riittää kaksin verroin!

Seurakauppa löytyy Powergripin sivuilta kirjautumisen takaa. Mars ostoksille ja pukeudu OFSin väreihin!

Uudet tuotteet:

Naisten Clique tekninen T-paita

Naisten Clique tekninen T-paita

Miesten Clique tekninen T-paita

Miesten Clique tekninen T-paita

Unisex Clique tekninen pikee

Unisex Clique tekninen pikee

 

Miesten Cutter & Buck tekninen pikee (takaa)

Miesten Cutter & Buck tekninen pikee (takaa)

Miesten Cutter & Buck tekninen pikee

Miesten Cutter & Buck tekninen pikee

Naisten tekninen Cutter & Buck tekninen pikee

Naisten Cutter & Buck tekninen pikee

25Mar/180

Ofsilaiset menestyksekkäitä Pikkaralan talviliigassa

Lauantaina 24.3. pelattiin Pikkaralan talviliigan kuudes ja viimeinen osakilpailu kauniissa lumisateessa. Kisaan osallistui peräti 46 kisaajaa.

Pikkaralan talviliigassa on yhteensä 6 osakilpailua, joista jokaisen pelaajan tulokseen lasketaan mukaan neljä parasta tulosta. Ideanahan oli tietysti heittää mahdollisimman vähän heittoja, ja saada kokonaiskisan tulostaulukkoon pienin lukema.

Oulun frisbeeseuran pelaajat osoittivat hallitsevansa Pikkaralan tiukat metsärännit ja lumiset olosuhteet, jokaisen luokan voitto meni Ofsilaiselle pelaajalle.

Näistä kilpailtiin Pikkaralan talviliigassa.

Näistä kilpailtiin Pikkaralan talviliigassa.

Avoimen luokan voitti Lasse Keränen ennen Henri Sirniötä. Lasse heitti neljässä osakilpailussa 260 heittoa, ja Henri 279. Henrin kakkossija ei tullut helpolla, sillä kolmanneksi sijoittui Vaalan Antti-Väinö Tuokila, vain heiton Henrin perässä. Lasselle tämä talvi on ollut aivan loistava kilpailullisesti, sillä hän nappasi viime viikolla myös Winter Gamesin kokonaiskisan nimiinsä.

Naisissa Susanna Saar (345) pelasi suvereenisti osallistuen kaikkiin kuuteen osakilpailuun – ja voittaen ne kaikki. Naisissa toisen sijan nappasi Maija-Liisa Parviainen (381) ennen Päivi Riekkiä (401).

MPM-luokassa ollaan totuttu näkemään tiukkoja kisoja ja hyviä tuloksia, tänä vuonna voitto irtosi kuitenkin aika selvästi. Ofsin Jouni Huhtamäki selvitti neljä kisaa yhteistuloksella 258, joka oli koko kokonaiskisan kovin tulos. Hänen takanaan oli kuitenkin tiukka taistelu: OBT:n Teemu Holappa sijoittui toiseksi tuloksella 267 ja Ofsin Jari Härö kolmanneksi tuloksella 268. Mainittakoon vielä, että Jari vei pronssin vain kahdella heitolla ennen Kälkäjän Jukkaa, eli tiukkaa oli!

MPG-luokassa Pikkaralan valtias oli tuttu mies: Ofsin Jukka Määttä. Jukka voitti sarjan tuloksella 268 ennen Ofsin Ilmari Kurttia (289) ja KFS:n Ari Korpelaa (291). Jukallekin tämä on jo toinen kokonaiskisan voitto tälle kaudelle.

Amatöörit-luokassa nähtiin erittäin tiukka taistelu, kun kaverukset Riku Annola ja Ari-Pekka Turpeinen ottivat toisistaan mitta. Loppujen lopuksi molemmat herrat päätyivät tulokseen 294, mutta Riku Annola vei kokonaiskisan nimiinsä parempien yksittäisten kierrostulosten ansiosta. Rikun kierrokset 71-71-73-79 ja Ari-Pekan kierrokset 71-73-73-77. Luokan kolmanneksi sijoittui Janne Tiiro, vain heiton enemmän heittäneenä. Koko mitalikolmikko edustaa Ofsia.

Kokonaiskilpailun voittajat: Jukka Määttä, Susanna Saar, Jouni Huhtamäki, Riku Annola. Kuvasta puuttuu Lasse Keränen.

Kokonaiskilpailun voittajat: Jukka Määttä, Susanna Saar, Jouni Huhtamäki, Riku Annola. Kuvasta puuttuu Lasse Keränen.

CTP-kisassa Powergripin lahjakortin voitti Pasi Aikio. Pasi oli melkoinen palkintorohmu, sillä hän onnistui voittamaan myös arvonnassa. Powergripin arvotut lahjakortit menivät Pasin lisäksi ja Antti-Väinö Tuokilalle, ja pipon voitti Juha-Pekka Valtti.

Kokonaiskisan tulokset ja osakilpailuiden tulokset löytyvät Metrixistä.

Onnittelut voittajille ja kaikille itsensä ylittäneille. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!

17Mar/180

Winter Games 2018 huipentuu huomenna

Winter Games 2018 huipentuu huomenna sunnuntaina 18.3. pelattavaan finaalikisaan. Finaalikisa pelataan Pikkaralan hangilla, toivon mukaan auringosta nauttien.

Pikkarala toimii WG:n finaalinäyttämönä.

Pikkarala toimii WG:n finaalinäyttämönä.

Monessa sarjassa on vielä kokonaiskisaa ajatellen jännittävä tilanne. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Ofsin Lasse Keränen tulee viemään Pro-sarjan nimiinsä, sillä lähin haastaja Henri Sirniö ei ole vielä ainakaan ilmoittautunut mukaan finaaleihin. Lassella on tällä hetkellä 112 pistettä ja Henrillä 83, eikä muita haastajia näy lähelläkään, eli Lasse vienee voiton vaikkei pelaisikaan sunnuntaina.

Naisissa Rolffareiden Riina Körkkö näyttäisi vievän voiton. Mukaan on kyllä ilmoittautunut pahimmat kilpasisaret Maija-Liisa Parviainen ja Päivi Riekki, molemmat Ofsilaisia, mutta ero on tainnut jo kasvaa liian suureksi – ja jos Riina vain pääsee maaliin, hän vie kyllä voiton mukanaan Rovaniemelle.

Eetu, Jouni, Jukka, Riina ja Lasse - nähdäänkö sama viisikko palkintopallilla huomenna?

Eetu, Jouni, Jukka, Riina ja Lasse - nähdäänkö sama viisikko palkintopallilla huomenna?

Mastersissa johdossa on tällä hetkellä OBT:n Teemu Holappa pisteillä 96. Häntä seuraa tiukasti Ofsin Marko Pikkumäki 86 pisteellä ja Jori Löytynoja 76 pisteellä. Kaikki herrat ovat kisassa mukana sunnuntaina, joten vielä ei ole jaettu mitään sijoituksia kokonaiskilpailua ajatellen.

Grandmasters-sarja on tänä vuonna ollut tuoreen Ofsilaisen ”ämpeegeeläisen” Jukka Määtän ylivoimaa. Jukalla on kasassa 115 pistettä ennen Ofsin konkaripelaajia Jari Niskasta, jolla on 77 pistettä.

Vai poseeraako kenties Mikko ja Kristian kuvissa Jukan ja Jounin kaverina?

Vai poseeraako kenties Mikko ja Kristian kuvissa Jukan ja Jounin kaverina?

Challenger-sarja on tänä vuonna nuorten miesten sarja: kärjessä olevien kahden pelaajan yhteenlaskettu ikä on tällä hetkellä vain 31 vuotta (joka muuten on vähemmän kuin Ofsilaisten keski-ikä…). Sarjaa johtaa tällä hetkellä Ofsin uusi tulevaisuudenlupaus Kristian Kuoksa 110 pisteellä ennen Ofsin Eetu Vähäkuopusta, jolla on kasassa 93 pistettä. Seuraavaan on sitten matkaa lähes 40 pistettä. Huomenna selviää, millä sijoituksilla pojat tulevat maaliin, ja miten pisteet vaikuttavat kokonaiskisan tuloksiin.

Tsemppiä kaikille pelaajille huomiselle, ja pitäkäähän Ofsin lippua korkealla! 

5Mar/180

Viikon jäsen – Kristian Kuoksa

Kristian Kuoksa

Kristian Kuoksa

Kymmenen maanantaita sitten aloitettiin tämä juttusarja, eli viimeistä viedään. Tänään viikon jäsen on tuore Ofsilainen, itse asiassa niinkin tuore, ettei hän virallisesti edes ole seuramme jäsen (SuomiSportia odotellessa...). Viikon jäsen Kristian Kuoksa. Hän on kenties nimenä ja kasvoina tuttu Winter Gameseissa käyneille pelaajille tai hallivuoroilta.

Kristian on nuoresta iästään ja lyhyestä kilpailuhistoriastaan huolimatta onnistunut tekemään vaikutuksen useaan. Ouluhallissa treenaavat ovat saaneet nähdä, miten hänellä lentää putterit (Nova) kevyesti takaverkkoon, kun käytössämme on koko halli, yli 90 metriä tilaa heitellä.

Kristian on aloittanut kilpailemisen tällä kaudella, ja kolmesta Winter Games -osakilpailusta hän on voittanut kaksi, ja johtaa siten luokan kokonaiskilpailua. Kun kaksi kisaa on pelaamatta, Kristianilla on tuntuva 22 pisteen kaula kakkosenena olevaan. Seuraava osakilpailu pelataan tulevana sunnuntaina.

Miten sinä aloitit frisbeegolfin ja miten löysit lajin pariin?

Aloitin frisbeegolfin 2015 kesällä. Olin kokeilut lajia ennestäänkin koulun liikuntatunnilla, mutta en vielä silloin innostunut siitä. Tutustuin lajiin tarkemmin 2015, koska pappa teki veljensä kanssa muutaman väylän Rovaniemelle, ja se innosti aloittamaan kisailun siellä.

Miksi juuri frisbeegolf?

Frisbeegolfin treenaaminen on hauskaa ja siinä huomaa kehityksen nopeasti, sekä sitä voi treenata melkeinpä missä vain. Kehittyminen ja sen huomaaminen on parasta kilpailun ohella.

Onko sinulla harrastus- tai kilpailutaustaa muissa lajeissa?

Olen pelannut jalkapalloa Suomen parhaitten tasolla viisivuotiaasta asti ja lopetin viime vuoden lopulla. Lopetin jalkapallon, jotta voin treenata frisbeegolfia yhä enemmän.

Iso kasa Novia, ja vähän muutakin.

Iso kasa Novia, ja vähän muutakin.

Mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi?

Heikkoudeksi mä sanoisin puttaamisen ja sen tason suuri vaihtelu.  Rystyheitot ylipäätään on vahvuusalueeni. Avaukset ja lähärit onnistuu ongelmitta hyssessä suorana ja antsassa.

Sellainen se putti usein on - vaihteleva. Lähes jokainen tuntuu nimittäin ajoittain taistelevan juuri puttaamisen kanssa. Jopa seuramme parhaimpiin puttailijoihin kuuluva Eskelisen Jenni on kuultu valittavan putistaan.

Mikä on suosikkikiekkosi, ja millä radoilla sinut voi nähdä heittelemässä?

McPro Roc3 monipuolinen kiekko ja lentää pitkälle. Kotiratani on Hiironen,  ja lempiratani on Meri-Toppilan rata.

Olet pärjännyt hyvin Winter Gamesissa, mistä luulet että se johtuu?

Kova treeni sekä hyvä fyysinen kunto ja lihaskontrolli.

Kristian (oikealla) voitti Challenger-luokan WG:n 3. osakilpailussa. Kuvassa myös Ofsilaiset Mikko Iisakka, Jukka Määttä ja Jouni Huhtamäki.

Kristian (oikealla) voitti Challenger-luokan WG:n 3. osakilpailussa. Kuvassa myös Ofsilaiset Mikko Iisakka, Jukka Määttä ja Jouni Huhtamäki.

 

Miten koulun ja frisbeegolfin yhteensovittaminen on onnistunut? Käyt urheiluluokkaa, voisitko kertoa vähän siitä?

Hyvin, koulun jälkeen ehtii hyvin treenata ja kolme kertaa aamuinakin. Joo, olen ollut urheiluluokalla kolmannelta saakka. Urheiluluokilla on aamutreenejä ja joskus myös iltapäivällä koulun jälkeen. Tämän vuoden alussa sain vaihdettua oman lajin frisbeegolfiksi ja saan käytyä treenaamassa aamulla kolmesti viikossa kun normaaliluokkalaiset ovat koulussa.

Oletko asettanut tavoitteita tulevalle kisakaudelle tai pidemmällä tähtäimellä?

Jos sitä ekana vuonna saisi kisoja alle ja vähän kokemusta niistä. Päätavoitteena on ratingin nousu yli 950. Pitkänajan tavoitteina pidän SM- ja EM-kisojen voitto. Ja että saan tehtyä lajista itselleni ammatin. 

Kiitoksia vastauksista, Kristian. Toivotamme sinulle onnea ja menestystä tälle kaudelle sekä pitkälle tulevaisuuteen. 

Kristian saa käydä ihan luvan kanssa treenamassa kouluaikana.

Kristian saa käydä ihan luvan kanssa treenamassa kouluaikana.

Tähän päättyy tämän vuoden Viikon jäsen -sarja. Olemme menneiden viikkojen aikana tutustuneet nuoriin lupauksiin, kokeneisiin arv0kisakävijöihin ja kaikkeen siltä väliltä. Frisbeegolfin yksi parhaista puolistahan on se, että laji sopii kaikille. Kaikki pelaavat frisbeegolfia omista lähtökohdistaan ja omilla tavoitteilla: jotkut pelaavat sitä huvikseen ja stressinpurkukeinona välittämättä kisailemisesta, toiset toivovat lajista ammatin, ja suhtautuvat kisailemiseen ja treenaamiseen vakavasti. Olivat lähtökohtasi mitkä tahansa, Oulun frisbeeseuraan mahtuu aina mukaan!

Toivon, että tämänkin vuoden Viikon jäsen -artikkelit ovat antaneet teille lukijoille hyvän kuvin siitä, miten monenlaista jäsentä Ofsista löytyy - ja kenties jopa kipinän liittyä seuraan, jos ette vielä ole sitä tehnyt.

Kiitoksia kaikille haastattelun antaneille ja kaikille lukijoille. Ensi vuonna uudestaan?!  

- Kajsa Wickström

26Feb/180

Viikon jäsen – Jari-Pekka Teurajärvi

Jari-Pekka Teurajärvi

Jari-Pekka Teurajärvi

Tämän viikon jäsen on Jari-Pekka Teurajärvi, joka on harrastanut frisbeegolfia enemmän tai vähemmän tosissaan kolmisen vuotta. JP on myös innokas bägituunaaja, jonka projektista kuulemme lisää tässä jutussa.

Milloin aloitit frisbeegolfin ja miten löysit lajin pariin?

2008 tai 2009 sain ensikosketuksen lajiin työpaikan virkistyspäivänä Hiirosessa. Aloitin harrastuksen varsinaisesti 2015 ja kilpapelaamisen 2017.

Tuolloin kesällä 2015 kirjaimellisesti pakotin hyvän ystäväni Hiiroseen kiekkojen kanssa. Olin saanut jostakin lahjaksi sellaisen kolmen kiekon aloituspakkauksen. Kaverilla oli omat vastaavat lahjakiekot muovipussissa ja mulla vanhassa koulurepussa.

Olimme aikaisemmin harrastaneet yhdessä mm. pallogolfia. Nyt kaverin tilanne oli se, ettei aurinko ei paistanut risukasaan. Jotain oli tehtävä.

Kaverille frisbeegolf oli kuin huumetta ja hän jäi kerrasta koukkuun. Kävi sinä kesänä varmaan melkein joka päivä radalla. Mulla tahti oli aluksi harvempi.

JP Pellon Naamivaarassa kisailemassa.

JP Pellon Naamivaarassa kisailemassa.

Miksi sinä hurahdit frisbeegolfiin? Mikä siinä viehättää erityisesti?

Frisbeegolf on halpa harrastus verrattuna vaikkapa pallogolfiin. Pelatessa pääsee liikkumaan ulkona ja luonnossa ympäri vuoden, toisin kuin pallogolfissa. Frisbeegolf on sosiaalinen yksilölaji. Pelata voi kaikentasoisten kanssa, mutta suoritus on jokaisen oma.

Lajissa viehättää sen loputon vaikeus. Loputon siinä mielessä, että joka päivä voi oppia uutta tai oppia pois vanhasta. Vaikeudesta kertoo se, että kahta samanlaista heittoa ei ole. Jokainen heitto on kuin lumihiutale, ainutlaatuinen.

Kuinka usein käyt pelaamassa kierroksen tai harjoittelemassa?

Omaa kehoa on tärkeä kuunnella ja levolle sekä palautumiselle tulee antaa aikaa.

Talvella käyn hallissa 2-3 kertaa viikossa ja radalla 2-3 kertaa viikossa. Kesällä radalla 4-6 kertaa viikossa, kisat mukaan lukien.

Tänä talvena olen pelannut ulkona aikaisempaa paljon enemmän. Ledivalot kiekoissa ovat mahdollistaneet pelaamisen myös pimeinä arki-iltoina.

Lempikiekkosi perusteluineen.

Valitsen sen jota heitän eniten: West Side Discs bt soft Kruunu (Crown). Kyseessä on putteri, jolla puttaan greenillä. Suorat lähestymisheitot onnistuvat parhaiten hieman vakaammalla VIP muovisella Kruunulla.

Kruunussa on suora ja liidokas lentorata. Bt soft muovi tuntuu kädessä sopivan pehmeältä ja pitävältä. Minun lyhyillä sormilla saa siitä hyvän otteen.

Tämä on ainoa kiekko, jota en vaihtaisi bägistä.

Tästä(kään) bägistä JP ei vaihtaisi Kruunua pois.

Tästä(kään) bägistä JP ei vaihtaisi Kruunua pois.

Mikä on kotiratasi? Entä suosikkiratasi, onko se sama vai joku muu rata?

Kotirata on Hiironen, koska se on lähin rata. Hiirosessa voi nykyään pelata myös kesäisin, koska alueen kunnostus onnistui kohtuullisesti ja kuivatti aikaisemmin erittäinkin märkää ratapohjaa.

Suosikkirataa minulla ei ole, mutta Oulun seudulla on hyvä ratavalikoima.

Olemme saaneet talven aikana seurata sinun Zuca-projektia facebookin ja Instagramin kautta. Voisitko kertoa vähän siitä. Mistä innostus lähti ja joko Zuca on valmis?

Olin syksyllä kolme viikkoa loukkaantuneena selkäkipujen vuoksi. Talvella minulla on 12 kiekon bägi, mutta se on kesää ajatellen liian pieni. Oululaisesta frisbeegolfliikkeestä ehdotettiin Zucaa. En ollut sitä edes vaihtoehtona ajatellut, mutta innostuin heti.

Ostin liikkeen näytekappaleen ja väri oli tietenkin väärä. Päätin maalata sen ja siitä se projekti sitten laajeni. Halusin Zucasta persoonallisen ja käytännöllisen.

Facebookissa olen aiheeseen liittyvässä ryhmässä ja sieltä näkee muiden tuotoksia. Tavoite on saada kesäksi kärry ”näyttelykuntoon”. Zuca ei taida olla koskaan valmis, kuten en minäkään pelaajana.

Tässä linkki YouTube videoon, jonka kuvasin tämän hetken aikaansaannoksesta

Mitä haluaisit sanoa kaikille, jotka eivät vielä ole löytäneet tämän mahtavan lajin pariin.

Lajia kannattaa käydä kokeilemassa kokeneen frisbeepelaajan kanssa. Lajista nauttii paljon enemmän, jos joku neuvoo perusteita. Samalla oppii liikkumaan kentällä oikein ja perussäännöt.

Lisäksi kertoisin samoja pointteja, kuin vastauksessani ylempää lajin viehätyksestä.

Mitä tavoiteita sinulla on tulevalle kaudelle?

Tavoite on kehittyä pelaajana edelleen. Ensimmäisellä kisakaudella rating parani 70 pistettä ja sama parannus on tavoitteena tälle kaudelle.

Kilpailullisista tavoitteista päälimmäisenä on saada kisapaikka syyskuussa pelattaviin amatöörien SM-kisoihin MA40 luokassa. Olen ilmoittautunut Euroopan suurimpaan frisbeegolfkisaan, Tyyni 2018, kyseiseen MA40 luokkaan ja tämä on hyvä preliminääri.

Tavoitteena on myös järjestää onnistuneet PDGA kisat toukokuussa (25.-26.5.) Muhoksella Jari Härön, Petri Honkasen ja muun OFS-tiimin kanssa.

SuksiZuca Toppilassa.

SuksiZuca Toppilassa.

Mitä tekisit, jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti?

Minun on hyvin vaikea vastata tähän, koska olen realisti. Jos rajataan asia frisbeegolfiin, niin voin leikitellä ajatuksen kanssa.

Ammattivalmentajat olisivat ensimmäinen investointi. Pelaajat auttavat ja neuvovat toisiaa mielellään, mutta valmennukseen kaivataan ammattimaisuutta. Tällöin saataisiin myös kaikille jurioreille ja aloittelijoille opetettua oikeat tekniikat alusta alkaen.

Kiekkoja olisi tarjolla jokaiselle halukkaalle ja AJ Dessun sekä muiden hyvien ja harvinaisten kiekkojen valmistaminen aloitettaisiin uudelleen.

Radoilla olisi valaistus ja jokaisella väylällä lämmitetty tiipaikka. Valot syttyisivät radalle automaattisesti. Valaistus mahdollistaisi ympärivuotisen ja ympärivuorokautisen pelaamisen. Ratojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen ei olisi rajoitteena kuin mielikuvitus.

Jari-Pekka (keskellä) hyvässä seurassa, eli Jorin ja Hannun kanssa radalla.

Jari-Pekka (keskellä) hyvässä seurassa, eli Jorin ja Hannun kanssa radalla.

Kiekkoihin kehitettäsiin paikantimet ja erilaiset anturit mittamaan heiton ominaisuuksia. Heitosta saisi analyysin heti kännykän tai muun gadgetin ruudulle, eikä kiekkojen etsimiseen kuluisi peliaikaa.

Jokaisella kentällä olisi riittävä määrä sähköllä toimivia frisbeegolfautoja, jolloin myös liikuntarajoitteiset voisivat niillä huristella väylältä toiselle. Ahtaammilla metsäradoilla olis kaksipyöräiset Segwayt jokaiselle halukkaalle.

Talvisista kaupungeista löytyisi täysimittaiset sisäradat talviharjoittelua ja kisailua ajatellen.

Kisamatkat olisivat maksuttomia kuten kisatkin. Majoitus järjestyisi aina viiden, kuuden tai seitsemän tähden hotellissa maksutta. Hotelli ei edes saisi kyseisiä luokituksia ilman vieressä olevaa frisbeegolfkenttää.

Kuntien kaavoituksessa otettaisiin aina huomioon frisbeegolfin tarpeet ja varhaiskasvatukseen sekä perusopetukseen kuuluisi nokkahuilujen sijasta frisbeegolf.

Frisbeegolf olisi Olympialaji ja erilaisia sarjoja olisi enemmäin tai saman verran kuin uinnin MM-kisoissa.

Kaikki kisat olisi mahdollista katsoa suorana lähetyksenä, myös pienemmät ja höntsäkisat, kuten seuran viikkokisat.

Kiitoksia Jari-Pekka vastauksista. Toivotamme tsemppiä ja menestystä ratingin nostoon, sekä onnistuneita kisajärjestelyitä! 

Ensi viikolla on vuorossa tämän vuoden viimeinen viikon jäsen. Tämän sarjan lopettaa yksi seuramme tuoreimmista jäsenistä, joka on jo lyhyessä ajassa onnistunut vakuuttamaan taidoillaan. Kuka hän on? No se selviää viikon päästä!

19Feb/180

Viikon jäsen – Anton Aho

Anton Aho

Anton Aho

Tällä viikolla viikon jäsenenä on alle pari vuotta pelannut tänä vuonna 18-vuotta täyttävä Anton Aho. Antonilla on kuitenkin hirveä lapanen, ja hänet on nähty muun muassa pirkottamassa Virpiniemen nelosta lähes nostoputilla. Tänään tutustutaan tähän nuoreen tulevaisuuden lupaukseen hieman paremmin.

 Milloin aloitit frisbeegolfin ja miten löysit lajin pariin?

-Aloitin frisbeegolfin 2016 kesällä. Kaverit kävivät lähes joka päivä frisbeegolffaamassa ja kysyivät sitten minuakin mukaan ja siitä se sitten lähti. Meillä on edelleen kasassa viiden hengen porukka, jolla käydään kesällä heittämässä aika lailla joka päivä.

Miksi juuri frisbeegolf? Mikä lajissa viehättää?

- Aluksi laji oli mukavaa, kun vietettiin aikaa kavereiden kanssa, mutta kun heitto alkoi onnistua, lajissa alkoi viehättää heiton onnistuminen, kun saa kiekon lentämään juuri sillä tavalla miten on ennen heittoa suunnitellut. Lajissa viehättää myös sen kilpailuhenkisyys. Jokaisella kierroksella voi kilpailla itseään tai muita vastaan.

Antonin vahvuuksiin kuuluu pitkät avausheitot.

Antonin vahvuuksiin kuuluu pitkät avausheitot.

 Onko sinulla taustaa muissa urheilulajeissa? Harrastatko tai kilpailetko jossain muussa lajissa?

-Harrastin ennen frisbeegolfia jalkapalloa noin 8 vuotta ja salibandya 2 vuotta.

Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi frisbeegolfissa?

-Vahvuutenani pidän pitkiä sekä useimmiten myös tarkkoja rystyheittoja. Uskallan myös yrittää uusia linjoja sekä tuloksen kannalta riskialttiita heittoja, enkä paljon seiftaile, mutta se on toisaalta myös heikkous. Heikkoutena pidän kämmenheittoja ja lähipeliä, joita olisi tarkoitus kehittää tänä vuonna.

Lempikiekkosi perusteluineen.

-PD2, koska kestää kovaa vetoa ja ei kippaa yli tuulella. Kulutettuna käntää mukavasti yli ja menee pitkälle. Bägistä kyseistä kiekkoa taitaa löytyä 6 kappaletta.

Mikä on kotiratasi? Entä suosikkiratasi, onko se sama vai joku muu rata? 

-Kotirata on Köykkyri  ja suosikkarata on Pikkaralan pro-rata.

Anton kotiradallaan Köykkyrissä. Taustalla tähyillään joko pöllöä tai kiekkoa puussa.

Anton kotiradallaan Köykkyrissä. Taustalla tähyillään joko pöllöä tai kiekkoa puussa.

Oletko asettanut tavoitteita frisbeegolfissa? Jos niin millaisia?

-Tänä vuonna olisi mukava päästä junioreiden SM-kisoihin. Siitä lähdetään sitten pykälä pykälältä isompiin kisoihin jos taidot riittää ja pää kestää.

Onko joku tietty kisa tai tapahtuma kaudella 2018, jota odotat erityisen innolla?

-Junioreiden SM-kisat sekä Naamivaara Open, kun pääsee kaveriporukan kanssa matkustelemaan ja kisaamaan.

Kiitoksia haastattelusta Anton, ja onnea tulevalle kisakaudelle. Toivottavasti pääsemme pitämään peukkuja puolestasi elokuun alussa Jyväskylässä pidettävien junioreiden SM-kisojen aikana.

16Feb/180

Ofsilaisia maailmalla – III Open de España

Toni, Tero ja Joni edustavat OFSia Espanjassa.

Toni, Tero ja Joni edustavat OFSia Espanjassa.

Huomenna lauantaina 17.2. käynnistyy Espanjan Oviedossa pelattava III Open de España. Kisassa on mukana tälläkin kertaa viime vuodelta tuttu OFS-kolmikko. Toni Kariniemi edustaa seuraamme MPO:ssa ja MA1:sessa mitalitoivomme ovat Tero Hyvönen sekä viime vuoden kisan voittaja Joni Tuomiranta.

Kisassa pelataan lauantaina kaksi täyttä kierosta, jonka jälkeen on vielä illallinen luvassa. Ei passaa illan kuitenkaan venyä liian pitkäksi, sillä sunnuntaina on vuorossa vielä kolmas täysi kierros klo 9 ja päälle vielä 9-väyläinen finaalikierros.

Kisanäyttämönä toimii Purificación Tomás Park.

Kisanäyttämönä toimii Purificación Tomás Park.

Pelaajamme matkasivat jo maanantaina Espanjaan, ja ovat ehtineet tutustua maan muihin ratoihin, sekä tietysti kisanäyttämönä jälleen toimivaan Purificación Tomás Parkiin.

-Treenikierroksia on tosiaan vedetty, ja olen alkanut saaman tuntumaa rataan nopeammin kuin viime vuonna. Luottavaisin mielin lähden viikonlopun kisaan, Tero toteaa.

Tonikin on luottavainen: "Joni ja Tero ovat pelanneet aika hyvin treeneissä, joten uskoisin että ovat taas amassa kärkitaistossa, jos kaikki menee hyvin."

Jonille sattui treeneissä vähän erikoisempi lie.

Jonille sattui treeneissä vähän erikoisempi lie.

-Omalta osalta on tasaisuus vielä hakusessa, joten kisaan täytyy tehdä fiksu pelikirja ja nöyrästi pelata sen mukaan. Täällä kaikki hölmöilyt rankaisevat todella kovasti, joten mitään sankaritekoja ei kannata yrittää, Toni jatkaa.

Jonilla oli torstai-iltana vähän kaksijakoiset tunnelmat: "Hyvillä fiiliksillä, bäkkäri ei oo oikein tikissä niin vähän turhautunut olo. Mutta vahvuuksien kautta eteenpäin!" Tänään hän kuitenkin raportoi, että kenraali meni lähes täydellisesti - toivottavasti myös "ensi-ilta" menee yhtä hyvin.

Kisat alkavat siis huomenna, ja saa nähdä, millainen kierros siitä tulee.

Komeat ovat maisemat.

Komeat ovat maisemat.

- Lauantaiksi luvataan sateista säätä ja kaltavien rinteiden ja paikoin mudalle menneen nurmen kanssa tulee olemaan todella hankalaa. Silloin järkevä ja maltillinen peli on varmasti arvossaan ja mitä vain voi tapahtua.

Penkkiurheilijat voivat olympialaisten lisäksi seurata myös pelaajiemme etenemistä Espanjassa Metrixissä. Kisan tulokset ratinkeineen löytyvät myös tuttuun tapaan PDGA:n sivuilta kierrosten jälkeen.

Tsemppiä kisoihin, pidämme peukkuja teidän puolestanne!

Kaltevissa ja mutaisissa rinteissä tuuriakin tarvitaan - sen tarkan heiton lisäksi, joka osuu väylään.

Kaltevissa ja mutaisissa rinteissä tuuriakin tarvitaan - sen tarkan heiton lisäksi, joka osuu väylään.